The Project Gutenberg EBook of Aura, by Martti Wuori

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
to check the laws of the country where you are located before using this ebook.



Title: Aura
       5-näytöksinen näytelmä

Author: Martti Wuori

Release Date: August 21, 2015 [EBook #49752]

Language: Finnish

Character set encoding: ISO-8859-1

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AURA ***




Produced by Tapio Riikonen






AURA

5-näytöksinen näytelmä


Kirj.

MARTTI WUORI


(Esitetty ensimäisen kerran Tampereen Työväenteatterissa
Marraskuun 2 p:nä 1912.)



Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1913.






HENKILÖT:

 REETU AHKIO, tehtaalainen, ikäpuoli, hiljainen, vakava, toisissa
   naimisissa oleva mies.
 AURA, hänen vaimonsa, nuori, pulska nainen.
 MANU TUULENSUU, tehtaan isännöitsijän renki, puolivälissä
   kolmattakymmentä oleva, komea, vilkas ja ovela mies.
 LAINA TELSO, ei vielä kahtakymmentä täyttänyt sievähkö puotityttö
   tehtaan osuuskaupassa.
 HELENA HÄKKINEN, keski-ikäinen leski, joka pitää pientä leipä- ja
   ruokakauppaa tehtaalla.
 VILPPU, edellisen pojintima, alulla kolmattakymmentä oleva, mutta
   i'äkseen vielä jotensakin lapsellinen, konemies tehtaalla.
 Insinööri ATTE ROSLUND, tehtaan isännöitsijä.
 Pastori ELJAS PORTIMO, tehtaan pappi.
 Poliisi.
 Järjestysmies iltamassa.
 LEMPI, 6-vuotias tyttö.
 Eräs nainen (edellisen äiti).
 Muita tehtaalaisia: miehiä ja naisia.

Tapahtuma: Huhmarin tehtaalla maaseudulla.
Aika: nykyinen.




ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


(Ahkion asunto: perällä ovi; oikeassa sivuseinässä ikkuna, jonka edessä
kansiniekka pöytä, ja etualalla säilikkö eli piironki; vasemmalla
puolella, etualalla, sivusta ulosvedettävä sänkysohva, jonka edessä
kätkyt; perempänä samalla puolella hellauuni; peräseinällä vasemmalla
puolen ovea ruoka-astioita ja nurkassa vesikorvo, oikealla puolen ovea
matala ruokakaappi. Etualalla säilikön edessä vanhanaikuinen
keinutuoli. Lapsi nukkuu kätkyessä).

REETU (Istuu paitahihasillaan pöydän ääressä syöden aamiaista.)

AURA (Tulee, tuoden sylyksen halkoja, jotka paiskaa uunin eteen). Yhäkö
sinä, Jumalan luoma, siinä vielä istut ja syöt?

REETU (Hiljaisesti). Olisit, Aura hyvä, hiukan hiljempaa, ettet taas
lasta herättäisi!

AURA (Tiuskaisten). Minä sille yhtä, sa mulle toista! Sanoin, että
laita jo luus' täältä, muuten myöhästyt palokunnanharjoituksesta.

REETU: Johan minä tästä ... heti.

AURA: Ei vain heti, vaan paikalla! (Alkaa korjata ruokia pöydältä.)
Muutenkin olet semmoinen vanha vetelys ja kun aamuselta jo noin ahmit
vatsasi täyteen, niin et pysy muiden perässä lainkaan.

REETU: Mitä se nyt tuo tuommoinen puhe taas?...

AURA (Raskaasti huoahtaen). Sitä se on, etten minä enää päivääkään
siedä tätä elämätä kanssasi. (Vilkaisten ikkunaan.) Näetsen, tuossa jo
Manu ja Vilppukin ovat sinne menossa.

REETU: Annahan, juon edes vielä vähän piimää särpimeksi! (Tavoittelee
piimähaarikkoa, jonka Aura on ottanut käteensä.)

AURA (Työntää haarikon Reetulle). No, juo, juo niin, että halkiat!

REETU (Juotuaan siunaa hiljakseen ruo'an. Sitte taputtaen Auraa
olkapäälle). Kiitos sullekin, Aura hyvä!

AURA (Kohouttaa olkapäätään niinkuin Reetun taputusta väistäen).
Mokomakin! -- No, ala pukeutua sitte!

REETU: Minnekäs sinä sen palomiespaitani panitkaan?

AURA: Ihan sinua pitää kuin pientä lasta ikään hoitaa! -- Tuollahan tuo
riippuu uunin vieressä takkisi alla. (Menee, sieppaa ne vaatekappaleet
ja viskaa Reetun syliin.) He!

REETU: Ka, siinäkös se olikin?! Kiitos! (Alkaa pukeutua. Hetkinen
vaitioloa.)

AURA (Tuon tuostakin kärsimättömästi silmäillen Reetuun). No, joutuun,
joutuun!

REETU: Niin vastahakoista on tänään tämä lähtö: ei tekisi mieli
ollenkaan.

AURA: Eipä kai! Laiskotella tietysti olisi parempi.

REETU: Tekisi sitä näin pyhäpäivän aamuna vähän mieli levätäkin ja
lueskella.

AURA: Ja antaa muitten harjoitella tulen vaaran varalle! Vähänpä sitä
ajattelet, jos sattuisi tehtaalla tuli irtipääsemään! Ja vähänpä
taitaisi sinusta apuakin olla, jos niin hullusti kävisi!

REETU: Vähänpä taitaa palokunnastakin apua olla, jos Jumala tahtoo
meitä semmoisella onnettomuudella rangaista.

AURA: Niin että parasta on ihmisen vain, sinun oppisi mukaan, jättää
kaikki oman onnensa nojaan.

REETU: Ei oman onnensa, vaan Jumalan!

AURA (Naurahtaa ivallisesti). No, no! Joutuun, joutuun! Ja laputa
tiehesi!

REETU (Vakavasti). Ole tuossa jo huutamatta! Lähden minä tästä
vähemmälläkin.

AURA: Kumpikohan se nyt huutaa, sinä vai minä?

REETU: On tätä jo ristiä!

AURA: Vai ristiä?! Kellä, kellähän sitä on enemmän, sinulla vai
minulla?

REETU: Ole jo, ole jo! Herätät pikku Sirkkuseni! Näetsen! (Soudattaa
kätkyettä.)

AURA: Mokomankin kakaran!

REETU: (Hyräellen). "Nuku, nuku, nurmilintu, väsy, väsy, västäräkki..."

AURA: Keh, keh! Koko akka olet mieheksesi!

REETU: Minä sinua pyydän, Aura, kauniisti: pysy kotona! Älä jätä
Sirkkustani tänne yksin nälissään huutamaan!' Ethän?

AURA: On teistä vitsausta molemmista, Herrajumala sentään! Niin on
tässä sidottu, ettei enää liikkumaankaan pääse. Jospa korjaisi sinun
Jumalasi jo tuonkin pennun!

REETU: Taivas sinua varjelkoon! Äitikö se lapsestaan tuolla lailla
puhuu?! Ihanhan sinä olet petoa pahempi!

VILPPU (Aukaisee oven raolleen ja kurkistaa huoneeseen). Päivää!

AURA: Vilppu! Käy sisään!

10

VILPPU (Myöskin palokuntalaisen pukuun puettuna astuu kynnykselle).
Eikös Ahkio lähde harjoitukseen?

REETU: Lähden. Juuri olin lähdössä.

AURA (Aivan toisellaisella, lempeällä ja miellyttävällä äänellä).
Tietysti. Valmishan se jo on lähtemään. (On korjaavinaan Reetun paidan
laskoksia.) Noin!

REETU (Katsoo pitkään Auraan, ihmetellen hänen mielinkielisyyttään
vieraan läsnäollessa). Sekös nyt...!!

AURA: Eikös Vilppu istu?

VILPPU: Kiitoksia! Eipä ole aikaa.

AURA: Niin, sitähän se on! Ei ehtisi kahvikaan. Olisinhan tahtonut
vähän siitä tääniltaisesta iltamasta tiedustella.

VILPPU: Ettäkö mitä?

AURA: Niin, että mikä näytelmä siellä "talolla" tänä iltana esitetään?

VILPPU: "Umpisolmu", kolminäytöksinen ilveily. Helkkarin hauska
kappale.

AURA (Naurahtaen). Johan se sitä nimestäkin päättäen tietää.

VILPPU: Sinne kai sitte Aurakin?...

AURA: No, eiköpähän. (Vilkaisten Reetuun.)

REETU: Mitä sitä nyt joka kerta!

AURA: Vai joka kerta?! Kotona istun kuin myyrä ja homehdun. (Vapulle.)
Ja tanssia, tietysti, sitte on jälestä?

VILPPU: No, niin että palkit paukkuu. Ei sieltä Aura pois saa jäädä --
koko tehtaamme koristus! Ja ilo!

AURA (Mairesuuna). Mitä ennen lienen tehtaan tyttönä ollut. (Huoahtaen)
Vaan nyt ei ole ajat niinkuin oli ennen.

VILPPU: Ehkäpä lähtee Ahkio mukaan?

REETU: Kukapa se lastamme jäisi sillä aikaa katsomaan?

VILPPU: Ainahan sitä jotenkuten ... jonkun saa.

AURA: Ei se lähde. Ei se Sirkkusta jätä. Se niin mielellään kotona
istuu ja lepää sunnuntai-illat. Eikö niin, ukko?

REETU (Myöntäen). No, no!

AURA: No, niin! Noin se aina sitte suostumuksensa mörähyttää lopuksi.

HELENA HÄKKINEN (Tulee.) Huomenta, päivää!

AURA: Helenakin! Päivää! Ja terve tuloa! (Kättelee Helenaa.)

HELENA (Katellen Reetua). Terveeks! Ja hyvästi teille samalla! Siellä
ovat jo miehet rivejään ojentelemassa, niin että juoskaa joutuun!

REETU: Sinnehän sitä juuri ollaan lähdössä.

HELENA: Ja me jäämme tänne Auran kanssa kahvia juomaan ja juoruamaan.
Tuossahan se näkyy pannukin jo hellalla poksahtelevan.

AURA: Kyllä se siitä heti joutuu.

VILPPU (Auralle). Hyvästi sitte! Illalla siis "talolla" tavataan.
(Reetulle.) Mennään!

REETU: Mennään! Hyvästi! (Hän ja Reetu menevät.)

HELENA: Vai "talolle" siis tänä iltana? Ja tanssimaan?

AURA (Keittäen kahvia, jonka sitte tuo pöytään). Täytyyhän sitä, Helena
hyvä, henkensä pitimeksi vähän huvitellakin.

HELENA: Henkensäkö pitimeksi? Mikäs se nuorelle emännälle nyt niin on
raskaaksi käynyt?

AURA: Mikäkö on käynyt?

HELENA: Niin, sitähän minä kummissani kyselen.

AURA: Tuo tämä elämäni, hyväseni.

HELENA: Ihan minä sinua jo katselen, suu kolmantena silmänä! Noinko
hyvän miehen eukkona, kuin Reetu Ahkio on?!

AURA: Hyvä, kelle hyvä, vaan ei minulle.

HELENA: Jo nyt minä kummia kuulen. Ja vasta vuoden naimisissa olette
olleet.

AURA: On sitä jo siinäkin!

HELENA: Eikä puutetta mitään. Talteen oli Ahkio ansiotaan pannut etkä
sinäkään tyhjin käsin miehelle mennyt.

AURA: Siinäkö se varallisuudessa sitte aina onnikaan on?!

HELENA: Jokos se mies sitte sinuun kyllästynyt on, vai mitä teidän
välillenne on tullut? Eihän se toki sen luontoinen ole, että vaimoaan
pahoin pitelisi, kah!

AURA: Vaikea se on kolmannen ihmisen kahden hengen avioelämää
arvostella! Sillä paljon siinä on semmoista, jota ei korva kuule eikä
silmä erota.

HELENA: Niinpä niin, Aura kulta, mutta enpä tuota toki olisi Ahkiolta
odottanut, jos se hänen syykseen lankeaa!

AURA: Siinäpä se! Ei, näämmä, sovita yhteen. Mutta olkoon! En tahdo
sitä asiaa sen enemmän penkoa. Jääkööt nyt sanomatta!

HELENA: Näkeehän tuon osaksi sanomattakin. Onhan iässänne ero ja
suurikin. Ja kun vanha aina katsoo elämää toisella silmällä kuin nuori,
niin arvaahan jo asian vähän siitäkin.

AURA: Voihan se olla sitäkin. Enpä sitä kiellä.

HELENA: Mutta eipä olisi sitte pitänyt vanhalle mennä, jos luonto,
tuota, niinkuin nuorempaa vaati.

AURA: Vai ei olisi pitänyt mennä?!

HELENA: Niin, tuota, enhän minä sitä nyt ihan silläkään lailla, meinaa,
sillä tunnenhan minä asian...

AURA: Sehän se minua kummastutti kuulla semmoisen sanan Helenalta, joka
on ainoa, joka sen asian oikeinpäin tietää...

HELENA: Niin, en, Jumal' avita, ole siitä kellekään sanaakaan
hiiskunut, niinkuin sen lupasin ja vannoin. Mutta sitähän minä meinaan,
että olisi pitänyt vaatia isännöitsijän sen asian silloin toisella
lailla reilaamaan.

AURA: Hyväpä siitä asiasta nyt on perästäpäin puhua.

HELENA: Onhan se, hyväseni, sitäkin. Ja parhainpäin kai se insinööri
luuli silloin asiansa toimittaneensa, kun sinut Ahkiolle naitti, sillä
tuskinpa hän tiesi parempaa miestä koko tehtaalla olevankaan.

AURA: Hyvinhän se ne omat jälkensä peittymään sai sillä lailla.

HELENA: Hätäkös?! Kun rahaa on, niin rahalla saa jos mitä aikaan.

AURA: Vaan ei siitä ainakaan minulle onnea koitunut, sen nyt kyllä
tunnen.

HELENA: No, kah, mutta peittyihän siinä samassa sinunkin
onnettomuutesi. Ja onneahan se on, tiedän mä, kai vähän sekin.

AURA: Mitä lienee! Olisinpa, kissa vie, pitänyt mieluummin tuon kakaran
aviottomanakin, kuin nyt sen omallatunnollani kannan, että se vieraalle
työnnettiin, joka sitä omakseen luulee ja itseään sen isäksi, sillä
kaupalla, että minä muka, onnellisiin naimisiin joutuisin.

HELENA: Niinköpä olet vissi, että...

AURA: Ettäkö se on Roslundin ja minun?

HELENA: Niin, tuota, että Roslund sen isä on?

AURA: Enhän minä toki semmoinen hutsu ole, Helena hyvä.

HELENA: Mitä Aura nyt?! Taivaan Jumala! Enhän minä niin tarkoittanut.
Mutta jos se Ahkion olisi sittenkin. Eihän teidän valinne huonot olleet
ennen yhteenmenoannekaan. Sitähän minä, että ehkäpä hänellä todellakin
olisi syytä sitä omanaan pitää?

AURA: Eipä ei. Kyllä ei hän niin pitkälle ennen aikojaan mennyt, vaikka
kovin mieltyneen näköinen minuun kauan olikin.

HELENA: No, kun ei, niin ei. Eikäpä taida sitte mies parka aavistaakaan
koko asian laitaa?

AURA: Aavistaako taikka ei, sitä en tiedä. Saattaa tietää ja saattaa
olla tietämättä. Voi olla siitä välittämättä, mutta voi myös olla
sokea. Kuka sen oikein ymmärtää.

HELENA: Eiköpähän sen tunteet sinua ja lasta kohtaan kuitenkin todista,
mitä miehen mielessä liikkuu.

AURA: Ellei vain ole teeskentelevinään. Kukapa sen arvaa. Kun tiesi
minun takanani vähän rahaa olevan, niin ehkäpä sen takia otti minut
semmoisenakin.

HELENA: No, nyt vain, kultaseni, joutavia höpiset. Ja turhaan tilasi
tuommoiseksi kuvittelet. Ihan ilman aikojasi, toden perään.

AURA: Kyllä se nyt niin vain on, että jospa voisin, niin rahalla
ostaisin vapauteni takaisin. Tätä ainaista kinaa ja toraa minä en kestä
kauemmin. Parempi olisi, jos pieksäisi minut kuoliaaksi. (Itkee.)

HELENA: No, jo minä nyt tänään kummia kuulen. Mikä ihme sinut nyt, Aura
kulta, tuolle päälle on saanut? Oikein teet, kun menet "talolle" tänä
iltana. Tanssi pois siellä kaikki huolet ja houreet päästäsi, niin että
pölyää!

AURA (Pyyhkien kyyneleensä, uhmaavasti). Niin teen ja uhallanikin. Elää
minä tahdon enkä kitua tämmöisessä orjuudessa, nuoruuteni ja terveyteni
tuhlaten miehen parissa, jota...

HELENA (Vilkaisten ikkunaan). Älähän, katso! Lainahan se tuolla Manun
kanssa kävelee.

AURA (Säpsähtäen.) Manunko...? (Katsoo ikkunaan.)

HELENA: Manun, Manun!!

AURA: Niinpä todenperään!

HELENA: Ja kuinka nauraa kikattaa, heilakka. Osaa maar' se poika
mielistellä!

AURA (Pahastuneena.) Senkin!...

HELENA: Häh? Eikös olekin komea mies miehekseen? Ei niitä semmoisia
joka paikkakunnalla tapaa.

AURA: Sanoisitte, Helena, Vilpulle, että se kieltäisi morsiamensa Manun
kanssa ilveilemästä.

HELENA: Morsiamensa? Eihän Vilppu Lainan kanssa vielä niin pitkällä
ole, vaikka mitä muuten vähän niinkuin häntä riiailleekin.

AURA: Minusta se vain on ilkeätä tuo noin ihan ihmisten nähden.

HELENA: Jo nyt on jotain! Vaan jopa taitaa, kun sinua tarkemmin
katselen, silmäni vähän niinkuin alkaa aueta.

AURA (Korjaa hermostuneesti kahvilekkeet pois pöydältä). Ihan
todenperään se minulle sydämelle käy.

HELENA: Ja kun ei se, Manu, sinne palokuntalaisten harjoitukseen
kentälle mennyt. Ei ollut niin puettukaan -- pyhävaatteissaan vain --.
Kas tuonne aittarakennuksen taa katosivat kävelylleen.

AURA: Kun katosivat, niin kadotkoot. Minä heistä viis.

HELENA: No, jo nyt minä selvillä olen! Mutta eipä kummakaan, jos sinä,
Aura, Manuun mielistynyt olisit.

AURA: Enkä ole vähääkään.

HELENA: Älä väitä vastaan! Kyllä minä sen jo ammoin huomannut olen,
vaikka en ole ollut huomaavinanikaan.

AURA (Itkuäänellä). No, jos olet, niin mitä sitte tuolla lailla
kiusaat.

HELENA (Taputellen Auraa). Herran terttu tokisen! Älähän nyt, Aura
hyvä, sitä noin pahaksesi pane!

AURA: Ja kun tiedät, niin pidäkin omana tietonasi äläkä maailmalle
levitä!

HELENA: Sus siunatkoon! Niinkuin ne nyt minun tapojani olisivat. Minä
vaikenen kuin hauta. -- No, voi sua poloista! Siinä se arvoituksen
selitys olikin. Mutta en ihmettele vähääkään, en niin pikkaraistakaan.
Siinä se sulle vasta mies olisi ollut ja muhkea joka suhteessa.

AURA: Olisi ollut, jos olisi ajoissa tullut, vaan nyt sitä olen tässä
kuin pihdissä kiinni.

HELENA: Sitäpä minäkin, että olisipa Manu puolta vuotta aikaisemmin
tehtaalle tullut, niin olisipa taitanut jäädä Auralta Ahkion vaimoksi
menemättä.

AURA: Mutta eipä, näen mä, niin ollut Auralle sallittu, kun sen sijaan
tämmöinen kova kohtalo hänelle luotiin.

HELENA: Tekisipä minun mieleni sinulle jotakin sanoa, vaan taitaapa
olla viisaampi vaieta.

AURA: Sano, Helena hyvä, sano! Mitä sinulla oli mielessä? Puhu!

HELENA: Mitäpä minä, syrjäinen, muitten ihmisten asioihin sekaannun.
Saattaisi vielä minun niskoilleni joutua ja minun ohrasesti käydä.

AURA: Kuule! Tiedätkö: onko Manu täällä kehenkään muuhun kiintynyt?
Sano!

HELENA: Kunko sinuun? Vielä mitä! Kukapa sinut hänenkään silmissä
voittaisi?!

AURA: Oletko varma siitä? Lainahan on vapaa, vaan...

HELENA: Lainaa minä kyllä silmällä pidän, ole huoleti siitä, jo
pojintimanikin tähden.

AURA: Niin, Helena. Sinä et saa päästää heitä yhteen. Sinun
velvollisuutesi on Vilpun etua valvoa! Pidä Manu etempänä Lainasta!

HELENA: No, nyt enemmän kuin koskaan. Siitä saat, kultaseni, olla ihan
rauhassa.

AURA: Rauhassa! Minä -- rauhassa?! Toisen vaimona! Sitähän minä
taannoin yritin sanoakin...

HELENA: Pyh ja pyh! Juokse jo järveen! Kaikkia minä kuulenkin! Toisin
minä sinun sijassasi! Jos minä olisin nuori ja kaunis ja minulla
vanhanpuoleinen mies, jota en rakastaisi, niin kyllä en minä vain
häikäileisi, vain tietäisin, mitä tekisin.

AURA (Ihastuneesti). Ihanhan sinä puhut, kuin minun omia ajatuksiani
päässäni pyörittelisit.

HELENA: Jos vain tietäisin, että se toinen minua himoitsee, niin en
päivääkään arvelisi.

AURA: Sen tiedän. Siitä olen vissi.

HELENA: No, sitte ei muuta, kun anna hurista vain sydämesi ja halusi
mukaan!

AURA: Mutta sitte?

HELENA: Mitä -- sitte?

AURA (Intohimoisesti). Saanko hänet pitää? Saanko hänet kokonaan? Eikö
kukaan vie häntä minulta? -- --

HELENA: Mutta sinähän olet ihan hurjasti rakastunut, Aura parka.

AURA: En tiedä, Helena hyvä, mitä se on, mutta minä kärsin niin
kauheasti. Olisin valmis vaikka mihin tekoon. Jos olisi Laina tuossa,
niin silmät repisin hänen päästään.

HELENA: Sinulla on pahaa verta suonissasi, Aura!

AURA: Niin on, Helena. Minä tiedän sen. Olenhan äpärälapsi itsekin?

HELENA: Niinhän ne kertovat.

AURA: Äitini oli tehtaantyttö, niinkuin minäkin. Vaan isästäni ei ole
tietoa, kuka hän oli. Vai oletko sinä sen kuullut?

HELENA: Ovathan ne kertoneet äitivainajasi täällä ennen erään
engelskalaisen insinöörin kanssa honklanneen...

AURA: Se on siis maankiertäjän veri, joka minussa näin kiehuu.

HELENA: Mutta kukapa sen pilkulleen hänenkään tietää. Sillä eipä hän
liene jättänyt mitään puumerkkiä jälkeensä enempää kuin muutkaan
samantapaiset siinä jutussa.

AURA: Niin, niin. Sehän se on meikäläisten kohtalo. Rakkautemme annamme
tyysti, vaan halveksimisen ja pilkan saamme palkaksi. Kummako siis, jos
mieli katkeroituisi?! Kummako, jos rakkautemme vihaksi muuttuisi ja
perintönä veressä kulkien vihdoin kostoksi puhkeaisi koko
yhteiskuntaakin kohtaan?!

HELENA: Siinä sen oikein sanoit, Aura. Sen tunnen minäkin sisimmässäni.
Vaan minkä me sille voimme? Milloinka tämä maailma meidän mielemme
mukaiseksi muuttuu?

AURA: Muuttuu se, jahka mekin kerran valtaan pääsemme.

HELENA: Pääsemme, milloin pääsemme! Mutta ennen kurki kuolee, kuin suo
sulaa. Ja siksi ei auta muu, kuin kärsiä yhä edelleen vain.

AURA (Kuin itsekseen, pää käsien peitossa ja pöytään nojaten). Mutta
minä en kärsi. Minä en jaksa kärsiä. Minä en tahdo kärsiä. Ne ovat
sietämättömiä, nämä ihmisten panemat ikeet, nämä niitten
aviosäädynlait. Näin minutkin rakkauteni tähden tähän tupaan
työnnettiin, että kaikki vain ihmisten silmissä siloiselta näyttäisi.
Vaan mitä sydän tunsi ja mieli pakahtuakseen kärsi, sitä ei kukaan
kysynyt. Ja nyt, kun sydämeni jälleen tuntee ja tuskittelee, niin
kuolettaa vain pitäisi kaikki ja hiljaa kärsiä, että taaskin kaikki
ihmisten silmissä siloiselta näyttäisi ja niiden lait tulisivat
täytetyiksi. Vaan ei, nyt en minä siihen suostu enää, tulkoon vaikka
kuolema. Irti minä tahdon näistä pauloista, vapaaksi minä tahdon, elää
minä tahdon, niinkuin minun sydämeni käskee, eikä niinkuin muut hyväksi
katsovat määrätä.

HELENA: Aura hyvä! Rauhoitu nyt kultaseni! Mitä sinä nyt tuolla
lailla?! Sekö sinut noin alakuloiseksi sai, että vahingossa tulin
sinulle huomauttaneeksi Lainan ja Manun tuolla yhdessä kävelevän.

AURA (Hypähtää pystyyn ja katsoo ikkunaan). Vieläkö ne siellä ovat?

HELENA: Ei, kultaseni. Poishan ne menivät.

AURA: Minne ne menivät? Yhdessäkö ne menivät?

HELENA: Eikä, kah. Erosivat kai ne, niinkuin minusta ainakin näytti.

AURA: Minä käyn katsomassa. (Sieppaa huivin päähänsä.) Minä käyn
pyytämässä Lainaa tänne. Odota, Helena, täällä niin kauan!

HELENA: Olisinhan sen minäkin, kah! --

AURA: Ei, ei, kyllä minä. Minä tulen kohta takaisin. (Tuuppaa Helenan
takaisin.)

HELENA. No, kah, odotanhan minä. Oletpa sinä nyt oikein, tuota,
kummallinen.

AURA: Minä tulen paikalla takaisin. (Juoksee ulos.)

HELENA (Itsekseen). Vai ovat asiat sillä lailla?! Siinä se nyt on.
(Puiden toista nyrkkiään toisen käden kämmentä vastaan.) Enkös minä
ennustanut?! Enkös minä ennustanut?! Reetu parka! Semmoinen kaikin
puolin kunnon mies ja tuommoisen heilakan kanssa yhteen joutui. On ne
miehet, toden perään, kummallisia! Ikämies jo itse, mutta nuorta ja
muhevaa vain mieli himoitsee. Niinkuin ei minuntapainen olisi hänelle
saman veron tehnyt. Vaan eipäs ottanut, vaikka olisi ollut saatavissa.
Nuoren linnun paistia vain vielä piti maistaa. Mutta karvaalle se
taitaa nyt tuntua. (Ikkunan kohdalla.) Kah, siinähän se Laina yksin
tuleekin. (Menee ovelle, työntää sen auki ja samalla astuu eteiseen ja
sitte sisään.)

LAINA: Helenakos täällä on? Ja yksin?

HELENA: Niin. Mutta yksinkös Laina tuleekin?

LAINA: Kenenkäs kanssa? Tulinpahan vähän Auraa ja hänen lastaan
katsomaan. Mutta äitipä ei taidakaan olla kotona, koska Helena on
kotimiehenä, ja pikkanen näkyy nukkuvan.

HELENA (Pisteliäästi). Minnekäs se kavaljeeri jäi, jonka kanssa äsken
niin hauskasti käveltiin ja kronkamoitiin?

LAINA: Manuko? Minne lienee mennyt omille teilleen, -- en häntä sen
enempää udellut. Vai jo ehti sekin Helenan silmiin pistää?

HELENA: Ehti, ehti. Eikä vain minun. Ja pahasti lienee pistänytkin.

LAINA: Herra Jesta! Kaikkia sitä kuuleekin! Eikös sitä ihmisten kanssa
enää saa kävellä eikä puhellakaan?

HELENA: Jokohan se nyt niin vain viatonta on?! Mitäpähän siitä
Vilppukaan olisi sanonut, jos olisi ilvettänne ollut näkemässä?

LAINA: Ilvettä? Ja mitä Vilpulla sen asian kanssa on tekemistä?

HELENA: Jassoo? Vai ei ole? Sitten olenkin taitanut erehtyä.

LAINA: Parasta on olla liikoja luulematta, niin ei erehdy.

HELENA: Vai niin päin se asia sitte onkin kääntynyt? Jo nyt kuulin,
mitä kuulemani piti.

LAINA: Niin päin se on kääntymättäkin ollut, kun ei vain juokse juoruja
kantelemassa ja omiaan lisää panemassa, niinkuin muutamilla ihmisillä
näkyy olevan tapana tehdä.

HELENA: Kes, kes! Kovinpa Laina nyt näkyi sanani sydämelleen ottaneen,
kun noin minun, vanhan ihmisen, nokalle hyppää. Parasta taitaa olla
sitte, että ajoissa silmiäni suojelen ja lähden tieheni. Hyvästi vain!
Ja hyvää jatkoa, mampsel Telso. (Poistuu närkästyneenä.)

LAINA: Hyvästi, matami Häkkinen. Älkää nyt vain kovin paljon liikoja
lasketelko seuraavassa talossa, ha, ha, ha. (Hyräilee itsekseen, menee
ja katsoo kätkyeeseen, vaan palaa sitte pöydän ääreen ja istuutuu
ikkunan eteen. -- Vasemmanpuoliselle seinälle koputetaan.) Joku
koputtaa seinään! (Hypähtää seisoalleen.) Mitä se on? Varmaan joku
merkki Auralle. (Kuuntelee kotvan. Vähän ajan kuluttua uusi koputus.)
Taas! Se on selvä: se on sovittu merkki! Ja Reetu on poissa. Mutta
missä Aura sitte on? Ei, -- kyllä minä lähden, pujahdan tieheni. (Aikoo
mennä ja aukaisee oven, jossa samalla tulee hänelle vastaan)

MANU (Hämmästyen). Laina!

LAINA: Manu! Vai niin?! Ympäri käydään, yhteen tullaan!

MANU: Niin, tuota, näin sinun lähtevän tännepäin, niin ajattelin, että
annapas, lähden vielä perässä ja katson minne se menee.

LAINA (Merkitsevästi). Ja sen vuoksi otit ja koputit ensin
varovaisuuden vuoksi tähän Ahkion asunnon seinään, ha, ha, ha, ha?

MANU (Julkeasti). Minäkö?! En, jukoliste, koputtanutkaan. Tulin suoraan
sisään niinkuin suora mies ainakin. Mitä hittoa minulla olisi ollut
seinään koputtamista?!

LAINA (Pilkallisesti). Siis vain muuten minun perässäni juoksit?!

MANU: Oletpa sinä nyt mokoma! Tiesinhän minä, ettei Aura ollut kotona,
kun hänen tuolla kujalla näin seisoskelevan, ja Häkkisen Helena täältä
juuri ikään läksi.

LAINA: Uskoako pitäisi tuota todeksi? Mitäs varten sitte tänne nyt
tulit?

MANU (Ottaen Lainaa käsistä). Sitä varten, että tiesin tapaavani sinut
täällä yksin juuri tällä hetkellä. Sitä varten, että täällä, kenenkään
ihmisen näkemättä saisin painaa sinua poveani vastaan. (Kietaisee
kätensä Lainan ympäri.)

LAINA (Tuupaten häntä pois). Ei, anna olla! Ei tule siitä mitään.

MANU: Vai ei? Ja miks'ei, jos saan luvan kysyä?

LAINA: En usko sinun vakuutuksiasi.

MANU: Jos et, niin minkäs sille sitte mahdan.

LAINA: Taidatpa ajaa kahta jänistä takaa samalla kertaa.

MANU: Mitä tuolla tarkoitat?

LAINA: Kyllä sen hyvin ymmärrät sanomattanikin.

MANU: En, jukoliste, vähääkään. Turhaan minua nyt turhasta epäilet,
Laina.

LAINA: Sepähän kohta nähdään, kenen vuoksi tänne oikeastaan tulit!
Äsken vielä tuolla tiellä minulle vakuutit minua rakastavasi, vaan
tuskin olin silmistäsi poissa, kun jo tänne toista tavoittelemaan
tulit. Eiköhän siinä ole totuus, joka ei pala tulessakaan?

MANU: Mutta minäpä sen sinulle todistan, että niin ei ollut laita.

LAINA: Sen saatkin heti tehdä, sillä tuossa näkyy Aura jo tulevankin.
Minä siis lähden.

MANU: Etkä. Minä lähden. En tahdo tänne jäädä, kuuletko sen, Laina.
Pujahdan tästä aidan yli vasemmalle. Vaan sinä et saa sanoa hänelle
minun täällä käyneen. Lupaatko sen, lupaatko sen? Sillä sinun tähtesi
vain tänne tulinkin. Uskotko sen nyt?

LAINA (Myöntyen.) No, no!

MANU: Siis -- iltasella tavataan taas? Eikö niin? Talolla?

LAINA: Hyvä on! (Käden puristus.)

MANU: Olet sinä kultainen kuitenkin. (Poistuu nopeasti.)

LAINA (Itsekseen). Erehdyinkös minä sittenkin?! (Istuutuu ikkunan
ääreen odottamaan. Kotvan kuluttua tulee)

AURA (Kättelyä). Kas vain, kenenkä täältä tapaankin! Päivää, Laina.

LAINA: Niin, tulin Auraa ja lastanne katsomaan, vaan täällä olikin
yksin Helena. Hän sanoi Auran lähteneen kylällä käymään, livisti sitte
itse tiehensä ja jätti minut tänne. Enkä minä hennonnut lapsen tähden
täältä lähteä.

AURA: Niinkö? No, mitäs sitä kuuluu? Laina on hyvä ja istuu.

LAINA: Kiitos vain. Eipä nyt enää aikaa olisi, kun lupasin vielä
muuallekin poiketa.

AURA: Vai ei? Olisihan tuo ollut hauska rupattaa ja kuulumisia kuulla.
Aina kai Laina jotakin uutta tietää? Äsken lasista tästä -- ei kai
siitä ole kun neljännes tunti -- Helenan kanssa nähtiin teidän Manun
kanssa tuolla juttelevan.

LAINA (Suoraan). Tännehän minä juuri olin tulossa, kun hän ehätti minut
tiellä ja pyysi kanssaan vähän kävelemään.

AURA (Hätkähtäen, uteliaasti). Niinkö? No? Mitäs hauskaa hänellä oli
sanottavana?

LAINA: Eipä juuri mitään. Siinä kohta erottiin. Hän sanoi jonnekin
kiirehtivänsä ja minä läksin tänne.

AURA (Salavihjauksella). Vai ei sen enempää? Vähänpä siinä kuulumisia
olikin. Ja minä kun jo luulin parempaakin saavani kuulla.

LAINA: Ei, mutta kyllä minunkin nyt täytyy kiirehtiä.

AURA: Joko sittenkin?

LAINA: Jo. Hyvästi nyt.

AURA: No, kuinka vain. Hyvästi sitte. Laina.

LAINA (Mennessään). Hauskahan on, että lapsenne näkyy olevan terve.

AURA: Ka, mikäs sen olisi...

LAINA: Hyvästi, hyvästi. (Poistuu.)

AURA (Naurahtaa Lainan mentyä ensin pilkallisen katkerasti, mutta
muuttuu yht'äkkiä vakavaksi, seisahtuu paikalleen ja näyttää siltä kuin
häneltä yrittäisi pääsemään itku. Samalla kuuluu perältä kolinaa,
niinkuin joku ylisen portaita tulisi alas ja)

MANU (Repäisee peräoven auki ja töytää sisään). Vihdoinkin!

AURA (Säpsähtää, kääntyy). Hyi! Sinäkö?! Missä olet ollut, Manu?

MANU: Sama olisi minun kysyttävä sinulta. Olin tässä joutua kiikkiin,
niin että harmitti. Koputin kahdesti seinään, niinkuin oli sovittu, ja
kun et tullut ulos, niin päätin, että olet yksin kotona, vaan kun tulin
sisään, niin olikin Telson Laina täällä.

AURA: Tapasiko Laina sinut täällä?

MANU: Eikös hän sitte sanonut minun käyneeni?

AURA: Ei hiiskunut sanaakaan.

MANU: Valehtelet?

AURA: Mistä syystä sen tekisin?

MANU: Katsos tyttöä!

AURA: Olipas se ovela!

MANU: Vaan miks'et sinä ollut kotona, niinkuin oli sovittu? Oli käydä
ihan saamarin hullusti, ellen olisi hoksannut piiloutua tähän teidän
ylisen portaille oven taa.

AURA: Sielläkö sinä...?

MANU: Kyykin siellä siksi, että ehtisi Laina täältä lähteä. Ja
onneksihan tuo ei täällä kauan viipynytkään. Eikä taitanut arvatakaan
minun piilopaikkaani.

AURA: Anna nyt anteeksi sitte! Minunhan tuo oli syy!

MANU: Minne hittoon sinun sitte juosta piti?

AURA: Sinua tavoittelemaan läksin.

MANU: Kun et malttanut odottaa?!

AURA: En, en malttanut, Manu. Näin sinun Lainan seurassa kulkevan. Se
minuun niin kovasti koski.

MANU: Jokopahan?!

AURA: Et usko? Mutta sanon sen suoraan, valehtelematta. Kysy muuten
Helenalta, ell'et usko. Hän oli täällä silloin: näki kaikki.

MANU (Hellästi, häntä tavoitellen). Että siis todella Manu Tuulensuuta,
tuota, niinkuin vähän rakastaisit?

AURA (Leikillisesti, härnäten). Niinkuin näet: en vähääkään. -- Senhän
sinulle todistaa, että pyyntösi täytin ja sinun tänne sallin tulla.

MANU: Paljonko tuo on?! En minä niin vähiin tyydy. En ole tottunut.
(Yrittää ottaa Auraa käsiinsä.)

AURA: Ei, Manu, anna olla. Ei nyt. Tuonnempana. Toiste.

MANU: Mitä tuo sitte on? Aina vain luotasi lykkäät?

AURA: Minun pitää ensin olla varma sinusta. Minäkään en niin vähiin
tyydy, että ensin saat, minkä tahdot, ja sitte heität.

MANU: Mitä sillä tarkoitat? Olethan toisen. Ja lapsi tuossa kätkyessä
sulla.

AURA: Siinäpä se. Jos se sinulle ei mitään merkitse, niin on se minulle
kahta raskaampi. Ja kovin erehdyt, Manu, jos minun semmoiseksi luulet
ja minun olevan niin helposti otettavissa. Eikä ole tunteesi paljon
väärtti, ell'et minulle sen enempää arvoa anna. Mene vain sitte Lainan
kanssa pelailemaan, jos niin mielesi tekee.

MANU: Vai siitä lähteestäkö nuo sanasi sitte heruvatkin? Kyllä sitte
ymmärrän.

AURA: Jos oikein ymmärtäisit, et näin minua kiusaisi. Pinnalle vain
katsot, et syvemmälle.

MANU: Kovinpa olet tänään tunteellisella tuulella!

AURA: Hetken huviako sinä sitte vain etsit, et vakavampaa? Olet
tottunut minut vain iloisena näkemään, vaan et tiedä, et aavista, mitä
tunnen ja kärsin, kun on erottu, kun olet lähtenyt, kun taas olen tätä
ainaista arkipäiväistä elämääni elämässä, -- tätä täällä miehen
parissa, jota kohta en enää sietää voi. Älä vaadi siis minulta liikoja,
Manu! Ymmärrä kerran jo oikein!

MANU: Voinhan minä sen ymmärtää, vaan minkäpä minä sille nyt mahdan...

AURA: Niinkö? No, kun tuolla lailla puhut, niin kyllä jo näen, etteivät
aikeesi pohjemmalla olekaan.

MANU: Olenhan sanonut, että jahka kerran vapaaksi tulet, niin -- --

AURA: Jahka? Senkö varaan sitte kaikki puolestasi tahdot jättääkin?

MANU: Mitä sinä puolestasi sitte neuvoisit tekemään?

AURA: Se on sinun tiedettävä neuvomattakin. Jos minä sinun sijassasi
olisin ja jotakin todenperään rakastaisin, niin kyllä tietäisin, mitä
tekisin enkä akoilta neuvoa kysyisi.

MANU: Hyvä on sanoasi! Vaan mitäpä sinäkään itse voit tahi olet
yrittänyt tehdä vapautuaksesi? Et mitään.

AURA: Totta puhut osaksi. Kärsinyt olen vain tähän saakka, vaan nyt en
jaksa enkä tahdo enää. Siitä on tuleva loppu, jos sinä kerran niin
tahdot.

MANU: Sinunhan se on koetettava päästä eroon miehestäsi!

AURA: Minun kyllä: tavalla tai toisella!

MANU: Eikähän liioin varain puutekaan taida estää sitä yrittämästä. Ja
syytähän sinulla tuntuu olevan onnistumiseen myöskin.

AURA: Kaikki voi, kun vain tahtoo. Ja sinun tähtesi tahdon, Manu. Mutta
voinkos minä vain sinuun luottaa?

MANU: Vielähäntä kysyy?! Olethan nähnyt, kuinka sinuun mielistyin jo
heti alusta, kun tänne tulin.

AURA (Tulisesti). Et niinkuin minä sinuun.

MANU: En ole siitä vielä mitään todisteita saanut.

AURA: Tuskani ovat todisteina. Ja ne ovat sitä suuremmat juuri sen
tähden, että toiseen sidottu olen.

MANU: Kovin paljon panet painoa noille siteille, ell'ei niitä kuumemmat
tunteet koossa pidä.

AURA: Kovinpa huonona sittenkin minua, Manu, pidät, kun tuolla lailla
puhut. Huonosti en tahdo enkä koskaan ole tahtonut elää. Olen minäkin
etsinyt ja tarvinnut rakkautta ja onnea, vaan en ole onnistunut sitä
pysyväistä löytämään. Kunnollisesti olen vieläkin yrittänyt elää, vaan
eipä näy olevan mahdollista. Ojasta olen joutunut allikkoon. Sinussa
olen toivonut löytäväni mieleiseni ja pelastajani.

MANU: Näinköhän on puheesi oikein tosi. Miksi sinä, nuori ja kaunis,
sitte tuommoiselle ikäpuolelle vaimoksi rupesit, olkoonpa miehesi
kuinka kunnollinen tahansa?

AURA: Älä kysy, Manu, älä! Kaikkia ei voi kysyä, ei kaikkia selittää
eikä liioin kaikkia ymmärtää. Mutta jospa vain sieluuni nähdä voisit,
niin näkisit, kuinka onneton, viheliäinen, kurja raukka minä olen,
kurjimmista kurjin koko maailmassa. (Painautuu pää Manun rintaa vasten
ja itkee.)

MANU: Älä nyt joutavia, Aura! Kas niin! Tiedäthän, että sinua rakastan.
Ja kuinka sinua rakastan, sen saat kyllä nähdä vielä, jahka aika tulee.
Nyt sinun pitää olla iloinen ja tyytyväinen. Meidän pitää iloita. En
minä tuommoisesta tillityksestä tykkää. Kuivata silmäsi ja ole
ihmisiksi taas!

AURA: Älä nyt suutu, älä pane pahaksesi, Manu! Minä koetan olla iloinen
-- sinun mieliksesi.

MANU: No, niin! -- Kuule! Sitähän minä tahdoin tiedustella sinulta:
tuletko "talolle" iltamaan tänään?

AURA: Tulen.

MANU: Varmasti?

AURA: Se oli jo päätetty ennen tänne tuloasi.

MANU: No se on reilusti tehty. Nyt saadaan sitte olla oikein yhdessä --
niin että tuntuu -- kunnes kukko kolmasti laulaa, eikö niin?

AURA: Saadaan nyt nähdä sitte.

MANU (Hyväellen Auraa). Kyllä en minä sinua nyt vähällä päästä
ennenkuin siunaat minua. Ja minä puolestani tanssitan sinua niin, ettet
mokomaa elämässäsi muista.

AURA: Älä, älä! Kovinhan sinä olet raju! Puristat niin, että henki
lähtee.

MANU: Tämä on vielä vähä siihen oikeaan verrattuna. -- Mutta nyt täytyy
lähteä, muuten yllättävät meidät palokuntalaiset tässä tulipalossa, ha,
ha, ha, ha. Terveeks' sitte! (Kättelyä.)

AURA (Leppoisasti). Niin hyvältä tuntuu, Manu, nyt. Hyvästi siksi!

MANU (Koppaa lakkinsa ja livahtaa pois).

AURA (Alkaa Manun mentyä hilpeästi hyräillä, puuhaa ensin jonkun aikaa
kahvilekkeiden kanssa, mutta jättää ne yht'äkkiä ja juoksee säilikön
luo, vetää auki laatikon ja ottaa esille pari puseroa, joita katselee
ja vertailee toisiinsa.)

REETU (Tulee verkalleen väsyneen näköisenä sisään).

AURA (Silmäisten häneen, tyytyväisellä, iloisella äänellä). No, jokos
ukko kämpii kotiin?

REETU: Kovinpa tuo väsyttikin tuommoinen reistaileminen. (Riisuu
päältään.)

AURA: Mikäs? Sopiihan tuossa tilalla raajojaan venytellä.

REETU: Kai sitä pitääkin.

AURA (Vaatehommissaan). Pitää, pitää. (Vaitioloa.)

REETU (Paitahihasillaan käy pitkäkseen). Ei taida kuumaa olla
kupillista?

AURA: Saahan tuota, vaikk'ei olisikaan valmista.

REETU: Ell'ei ole, niin antaa olla sitte vain. (Hetkisen äänettömyyden
jälkeen.) Iltamaan valmistelekset, näen mä?

AURA: Niin, niin. Iltamaan, iltamaan, niinkuin jo oli puhuttu.

REETU: Tahtoisin sanoa sinulle, Aura, jotakin, vaan en tiedä ilkiänkö?

AURA: Mitä niin? Anna paukkua!

REETU: Ihmiset alkavat niin pahoja huhuilla, että ilettää oikein.

AURA: Senkös nyt vasta äkkäsit, että ihmiset ilkeitä ovat? -- Kestä
niin sitte?

REETU: En suinkaan minä sitä sanoisi, ellei se meitä koskisi, sinua
varsinkin.

AURA: Kenen kanssa sinä nyt olet puheissa ollut, kun juoruinesi kotia
palaat?

REETU: En ole akkaväen kanssa ainakaan ollut.

AURA: Kenen sitte? Vilpun kanssa täältä läksit. Hänkö puhui? Mitäs
hänellä nyt oli lepertelemistä?

REETU: Sama kai se on, kuka puhui.

AURA: Vilppu ei ole akkaväkeä parempi. Semmoinen lapsellinen housujalka
miehekseen.

REETU: Useinpa sen totuuden lapsen suusta kuulee paremmin, kuin muun.

AURA: Puhu! Mitä sillä oli sanottavaa?

REETU: En tahdo puhua. Mutta varoittaa vain tahtoisin sinua, Aura: älä
anna käytökselläsi aihetta rumiin juttuihin, jotka kotini mainetta
tahraavat! Varsinkin vältä seuraa Manu Tuulensuun kanssa!

AURA (Lehahtaen vihasta). Minä tukin ihmisiltä suun ja sinulta ihan
ensimäiseksi.

REETU (Tyynnyttäen). No, no, älä nyt noin pane pahaksesi! Ell'ei ole
totta, mitä puhutaan ja huhuillaan, niin sitä parempi. Vaan jos on,
niin tiedät, että on parasta heretä siitä pelistä.

AURA: Minä olen ja elän, niinkuin tahdon, eikä sen kanssa ole kellään
ihmisellä tekemistä yhtään mitään!

REETU: Siinä oli jo enemmän kuin liikoja sanottu minunkin kuullen,
Aura. Usein kun tosi pilkkuun osuu, se noin juuri ihmisen mielen
kiihdyksiin saa. Vaan kun sen nyt olen sanonut, niin jääköön siihen.
Yksi olisi toivomus kuitenkin minulla vielä.

AURA: Ja se on?

REETU: Että jättäisit tänään menon iltamaan, Aura.

AURA: Nyt en minä sinunkaan puheitasi enää viitsi kuulla. Asia oli jo
puhuttu ja päätetty, että minä sinne menen ja minä menen. Kuulitko sen?
(Viskaa puseronsa jälleen laatikkoon, survaisee sen sisään ja menee
nopeasti ulos, paiskaten oven jälkeensä kiinni.)

REETU (Hypähtää vuoteelta istualleen ja katselee kummastellen Auran
jälkeen).

    Esirippu.




TOINEN NÄYTÖS.


Työväenyhdistyksen talo: perällä näyttämölava, jonka esirippu on
vedetty ylös ja jossa istuu soittamassa yhdistyksen soittokunta
[soittokunnan puutteessa voipi käyttää yhden tahi parin viulun tahi
myöskin hanurin soittajaa]; vasemmalla kolme ikkunaa ja pitkin seinää
penkki; oikealla kahden ikkunan keskellä ovi portaikolle ja ikkunain
edessä myöskin penkit.

Soittokunta soittaa esim. "jenkkaa", toiset tanssivat täyttä vauhtia,
toiset joko istuvat penkeillä tahi seisoskelevat oven suussa iloisesti
puhellen ja naureskellen.

Tanssivien joukossa nähdään Manu Lainan ja Vilppu Auran kanssa. Kohta
esiripun noustua keskeyttävät Vilppu ja Aura tanssinsa ja käyvät
istumaan penkille vasemmalle puolen etualalle. He puhelevat jotakin
innokkaasti keskenään ja seuraavat tarkkaan Manun ja Lainan tanssia.
Vähitellen soitto taukoaa, tanssijat keskeyttävät tanssinsa ja useimmat
lähtevät ulos portaikolle ja pihalle.

AURA: On se jo hävytöntä tuo tuommoinen!

VILPPU: Se teki, Manu, sen vain kiusallaan.

AURA: Kun ihan koko jenkan tanssitti vain Lainaa eikä ketään muuta!

VILPPU: Pistää se tuo vähän jo vihaksi!

AURA: Näetsen, ja vielä tuonne portaikolle vei: limonaatia siellä
juottaa.

VILPPU: Älä viitsi, Aura, sinnepäin katsella! Ne vain uhallaan tuolta
irvistelevät tännepäin.

AURA: Mutta on se Lainakin! Kun vielä kehtaa ihan julkisesti, kaikkien
ihmisten nähden!

VILPPU: Ei se Laina sitä tekisi, ellei Manu...

AURA: Eikös ollut sitte totta, mitä minä siitä täänpäiväisestä kerroin?
Jo minä Vilpun sijassa tuommoisen pelin kieltäisin, jos teillä Lainan
kanssa on yhteenmeno sovittu, tahi tekisin lopun tyysti.

VILPPU: Sovittu mikä sovittu. Tietäähän Aura, ettei minun niin ensi
hätään ole naimaan yrittämistä.

AURA: Mutta onhan Lainalla toimensa.

VILPPU: Häävikös tuokaan.

AURA: Ja ehkä jo vähän säästöjäkin?

VILPPU: Mikä lienee muutama sata. Sillä ei pitkälle pääse.

AURA: Kehottaisin minä vain ajoissa yrittämään. Laina on nuori ja sievä
tyttö. Jos sattuu vielä, että toiseen ehtii pikiintyä, niin on tyttö
mennyttä.

VILPPU: Sallittu kai sitte niin on. Minkäs minä sille mahdan!

AURA: Ei Vilppu noin saa puhua. Se ei saa tapahtua. Pitää estää Manun
tunkeutumasta väliin.

VILPPU: Millä sen estän. Manu näkyy Lainaan mieltyneen ja ehkä Lainakin
häneen. Ja Manullahan kuuluu olevan rahojakin.

AURA: Joutavia puheita. Ehkä hänen omaa kerskailuaan vain.

VILPPU: Niinhän tuo kuuluu jo tänne tultuaan sanoneen, palvelenpahan
vielä yhden vuoden ja sitte ostan tilan itselleni, vaikkapa pienenkin.

AURA: No, jos niin on, niin sitä enemmän on Vilpun syytä pitää kiirettä
Lainan kanssa ja -- varsinkin nyt häntä silmällä. Kuka sen Manun
tietää, onko sillä oikeat aikeetkaan Lainan suhteen. Vielä ottaa ja
viettelee.

VILPPU: Sitäpä minäkin pelkään. Kyllä se semmoiselta kaverilta tuntuu.

AURA: Parasta sitte puhuakin asia sille suoraan, jos Vilppu Lainaa
rakastaa.

VILPPU: Eipä taitaisi näin tuo vihakseni pistää ja sydäntäni kaivella,
ellei sitä tunnetta Lainaa kohtaan olisi. Mutta jos minä kerran suutun
ja sanon, niin sanon sen niin, että kintuissa tuntuu.

MANU (Tulee samalla ulkoa ja suuntaa askeleensa Auraa ja Vilppua
kohti).

AURA: Kas, tuossa Manu tuleekin tänne.

MANU (Reimasti). Mitäs salajuonia tässä nurkassa punotaan?

VILPPU: Ihmisten nähden tässä julkisesti istutaan ja puhellaan. Mutta
peittoon, näen mä, itse pakenit pimeyden töitäsi tekemään.

MANU: Pistä syvempään, ei se minun nahkaani tunnu.

AURA: No, no, Manu! Ei ole tuo hyvin tehty, ei missään suhteessa.

MANU: Mitä jaarituksia nuo nyt ovat. Vai ettekö leikkiä ymmärrä? En
tullut tänne toruja kuulemaan, vaan kysymään Vilpulta, tuletko mulle
kontraksi, kun kohta tässä katrilli alkanee?

VILPPU: No, jos on leikkiä tämä, niin sanon vain, että olkoonkin se
viimeinen, sillä muuten tästä tosi tulee. -- Kuka on parisi?

MANU: Eikös se sinulle yhdentekevä ole?

VILPPU: Kun siivosti kysyn, näin voinet siivosti vastata.

MANU: No, kah, Laina Telso on hänen nimensä. Eikös se passaa?

AURA: Tuota! -- Manu!

VILPPU: Laina on minulle jo ajemmin lupautunut.

AURA: Ja sinä pyysit taannoin minut.

MANU: Ettäkö niin oli? No, eikös sitte vaihettaisi, Vilppu, likkoja jo
ennenkuin vikuroimaan ruvetaan? Suostuuhan Aura siihen puolestaan? Vai?

AURA: Ell'et olisi maistellut jo ennenkuin iltamaan tulit, niin
luulisin sinun, Manu, limonaatista päihtyneen, kun kehtaat tuolla
lailla käyttäytyä.

MANU (Keikaillen Auran edessä). No, so, ei nyt turhista suututa
kuitenkaan, ha, ha, ha, ha.

VILPPU (Pisteliäästi). Minä puolestani kuitenkin pysyn sanassani ja
toivon, ettei Lainakaan ole sanaansa syönyt, kun häneltä toden kysyn.
(Aikoo mennä salin poikki oikealle.)

MANU (Tarttuu häntä käsipuolesta ja pyöräyttää takaisin). Mitä sinä
tarkoitit, senkin...? Ettäkö minä olen sanani syöjä ja valehtelija, hä?

AURA: Manu, Manu, mitä sinä nyt?...

MANU: Vastaa, kun minä kysyn!

VILPPU: Sitä tarkoitin, mitä sanoin, en muuta mitään, -- en päälle enkä
vaille. Päästä irti! (Koettaa irroittautua Manun kädestä.)

AURA (Rukoilevasti.) Manu hyvä, päästä hänet!

MANU: Pääset, kun armosta päästän, vaan et muuten. Menekin sitte,
että...! (Päästää irti Vilpun, mutta sysää häntä samalla niin, että hän
keikahtaa toiselle kyljelleen lattialle.) Hä, hä!

AURA: Hyvä ihme tuota!...

VILPPU (Kimmahtaa pystyyn ja syöksyy nyrkki ylhäällä Manua kohti). Vai
tappelemaan sinä...?

MANU (Uhmaavassa asennossa). Lyö, jos uskallat! (Sivaltaa puukkonsa
esille.)

AURA (Heidän välilleen asettuen). Manu! Vilppu! Herranen aika! Ihan
joutavasta riitelette. (Ulkoa on alkanut kerääntyä saliin väkeä,
joukossa poliisi ja Laina.)

ÄÄNI JOUKOSTA: Tapelkaa pojat, niin saatte tupakkaa!

POLIISI: Minä pyydän: olkaa siivolla! (Koskettaen Manua käsivarteen.)

MANU (Pistää puukon tuppeen). Ei tässä nappiherroja tarvita. --
(Vilpulle.) Olisitpa vain pikkusormellasi kajonnut, niin ei sinusta
olisi jäänyt kuin märkä paikka tuohon lattialle jälelle.

VILPPU (Tyyntyen, leikillisesti). Etpä ole suotta Tuulensuu nimeltäsi,
kun noin tuulta pieksät suurilla sanoilla. (Naurua.)

LAINA: Älä viitsi, Vilppu, älä!

MANU: Mokomakin -- vätys!

AURA: Tule, Manu, tule vähän tänne! Minulla on sinulle jotakin
sanottavaa! (Vie Manun perälle, jossa istuutuvat puhelemaan tuoleille
näyttämölavan eteen. Poliisi poistuu ulos. Muukin yleisö hajaantuu,
puhellen ja nauraen, sinne tänne. Etualalle jäävät Laina ja Vilppu.)

LAINA: Mitäs riitaa tuo nyt oli? Mistä syystä?

VILPPU: Vielähäntä kysyt, sinä? Sanoppas ensin: onko totta, että
lupauduit Manulle ensi katrilliin, vaikka jo minulle olit sanasi
antanut.

LAINA: Kyllä. Sillä ehdolla kuitenkin, että sinä suostuisit Auran
kanssa tanssimaan.

VILPPU: No, olisi minulla tuon johdosta sinulta sitte paljon muutakin
kyseltävää, Laina.

LAINA: Mitä nyt sitte? Kysy pian, jos kysyäksesi!

VILPPU: Istutaanhan tähän nurkkaan! Onhan tässä puuta ja tilaa.

LAINA: Mutta ei siltä tilaisuus joutaviin juttuihin, jos voit siitä
toistekin puhua.

VILPPU: Vai joutaviin?! Istu nyt kuitenkin kotvanen. (Vetää Lainaa
kädestä penkille, etualalle oikealle, istumaan ja käy itse hänen
viereensä.)

LAINA: No, puhu nyt sitte ja joutuun!

VILPPU: Tänään olen jo sekä kuullut että nähnyt, mitä sinun ja
Tuulensuun Manun välillä on tekeillä.

LAINA: Mitäpä? Ei mitään erikoisempaa.

VILPPU: Vai ei? Ethän ennen näin minua kohtaan käyttäytynyt. Miksi
kieltelet?

LAINA: Milläs minä sinussa sitte niin kiinni olen, etten enää toisten
kanssa puhua enkä seurustella saisi?

VILPPU: Etpä et!

LAINA: No, mitä sitte minusta tahdot?

VILPPU: Tahdon suoraan tietää, mikä sinun on tarkoituksesi?

LAINA: Ei mikään, josta minun tarvitsisi sinulle nyt tiliä tehdä?

VILPPU: Vai ei meidän kesken sitte sen lujempaa välipuhetta olekaan?
Luulin minä kuitenkin, että syvemmälle näkisit toisen tunteet ja itse
syvemmin tuntisit käymättäsi tällä lailla ilvehtimään minun kanssani.

LAINA: Tokkopahan sinäkään niin tosissasi toimit välipuhettasi
täyttääksesi, ettei siitä lopulta sinun puoleltasi minulle ilvettä ja
ikävämpääkin syntyisi.

VILPPU: Millä sinulle, Laina, semmoisen syyn epäilykseen olen antanut?

LAINA: Siitähän tuo vain näyttää.

VILPPU: Olenhan sanonut, että vuoden perästä toivon...

LAINA (Naurahtaen). Toivot. Toivossa ikä kuluu...

VILPPU: Niinköpäin nyt sitte asiat ovat kääntyneetkin?

LAINA: Eivät ole mitenkään -- vielä.

VILPPU: Vielä?!

LAINA: Kuule! Mennään pois täältä! Näetsen, kuinka Aura ja Manu tuolta
meihin kiikaroivat.

VILPPU: Ei, puhutaan nyt loppuun, kun kerran alettiin.

LAINA: Voi, voi, nyt tokisen!

VILPPU: Kuule, Laina! Et tiedä, kuinka sanasi minuun kipeästi koskevat.
Mutta ettet enää epäilisi minua, niin vannon sinulle, että hankin
vaikka lainaksi rahat, että saamme mennä yhteen niin pian kuin suinkin.

LAINA: Velaksiko? Mikä elämä siitä sitte syntyisi? Kurjuutta vain.

VILPPU: Näin et puhunut ennen, Laina.

LAINA: Olenpahan aina sanonut sitä pelkääväni.

VILPPU: Ei, toinen on ääni kellossa nyt!

LAINA: Puhutaan nyt, Vilppu, tästä toiste. Ei nyt.

VILPPU: Taitaapa sitte ollakin jo loppuun puhuttu, näen mä.

LAINA (Nousee ylös). Kuinka vain!

VILPPU (Nousten myös närkästyneesti). Saanko luvan kysyä: -- minkä
verran on sitte Manu Tuulensuulla ollut teille tarjottavana, koska
näin...?

LAINA: Pahastipa Vilppu minun suhteeni nyt onkin erehtynyt. Sillä en
ole rahalla saatavissa hänen enkä Vilpunkaan. (Poistuu nopeasti ulos.)

VILPPU (Jää yksin alla päin paikoilleen. Sillä välin ovat soittajat
valmistautuneet soittamaan).

MANU (Soittajiin päin). Antaa tulla jo vaikka mitä! (Ottaa Auran
käsivartensa varaan.) Täällä ollaan jo valmiit lähtemään. (Soitto
alkaa: esim. polkka. Manu lähtee rajusti viemään Auraa. Muita pareja
ilmestyy myöskin tanssimaan, niiden joukossa Lainakin. Tanssiessaan ja
Vilpun kohdalle tultuaan huutaa)

MANU (Pilkallisesti). Joko rukkaset tulikin, koska noin yksin jätettiin
Vilppu? Ha-ha-ha-ha!

VILPPU (Nousee äkkiä ylös ja aikoo mennä ulos, mutta oven suussa
pysähtyy ja pyytää erään tytön tanssiin).

MANU (Tuo kotvan kuluttua Auran vasemmalle puolelle etualalle, missä
Aura ja Vilppu näytöksen alussa istuivat, ja lopettaa kierroksen,
kohottamalla Auran korkealle ilmaan ja laskien hänet sitte penkille
istumaan). Noin minä heilaani heilautan!

AURA: Sinä lupaat siis, Manu, että jätät Lainan rauhaan?

MANU: Lupaan ja pyhästi vannon, kun sinä vaan sanasi pidät.

AURA: Minkä kerran olen sinulle luvannut, sen täytänkin, siitä saat
olla vissi.

MANU (Tarttuu intohimoisesti molemmin käsin Auran toiseen käteen).
Vaikka tänä yönä vielä? Eikö niin?

AURA: Vaikka! -- Mutta anna olla nyt: ihmiset näkevät!

MANU: Tekisipä mieleni kaikkien nähden kopata sinut syliini, ja kantaa
sinut kotiini heti paikalla, niin sinusta, Aura, nyt tykkään.

AURA: Herranen aika! Hiljaa! Kas tuossa tulee Vilppukin!

VILPPU (Tulee samassa Auraa kohti ja kumartaa, pyytäen häntä tanssiin).
Saanko luvan?

AURA (Aikoo nousta). Kiitos!

MANU (Pidättää Auraa penkillä. Kovaäänisesti). Ei tule mitään! Minulta
sen nyt on lupa saatava, joka Auran kanssa tanssia tahtoo.

VILPPU: Oho! Mitäs Aura itse siihen sanoo?

AURA: Annetaan olla, Vilppu! Hyvän sovun vuoksi!

MANU: Siinä sen kuulit nyt!

VILPPU: Vai ovat asiat sillä kannalla? Toivotan onnea! Joka nurkkaanpa
Manu jo ehtiikin!

MANU (Ponnahtaa pystyyn). Ainakin tästä nurkasta saat laittaa luusi
pois ja pian!

    (Tämän äänekkään puhelun johdosta on tanssi alkanut tauota,
    soittokin päättyy ja uteliaita on ryhmittynyt riitelevien
    ympärille, joukossa jälleen poliisi ja Laina.)

VILPPU (Lainalle). Parhaaksi tulit, Laina, kuulemaan: tuossa Manu jo
Auraakin niin oman pillinsä mukaan tanssittaa, etteivät muut enää
lähellekään tulla saa.

LAINA (Luo Manuun kysyvän katseen). Vai niin! (Sitte pilkallisesti
Auraan päin naurahtaen.) Ha-ha-ha!

MANU: Pysy loitolla, Vilppu!

POLIISI: (Rauhoittavasti.) Joko taaskin -- hyvät miehet?!

AURA (Joka Lainan naurusta on vihasta punaiseksi sävähtänyt, karkaa
ylös). Mitäs Lainalla siinä asiassa on tekemistä? Minua tanssittaa vain
se, jonka kanssa itse tanssia tahdon.

LAINA: Siinä sen selityksen kuulimme: Manu se Auran pillin mukaan
tanssiikin!

    (Yleinen naurunrähäkkä.)

MANU: Älä viitsi, Laina, pitoja pilata, kun ei sulla ole syytä
vähääkään.

LAINA: Pitäisin minä toki mieheni kunniasta paremman huolen, jos kerran
naimisissa olisin.

AURA: Jos en minä taas paremmalla tavalla itselleni miestä saisi, niin
ennemmin jo vanhaksi piiaksi jäisin.

ÄÄNI JOUKOSTA: Noin sitä akat kieltä soittavat!

LAINA: Hyvälläpä tavalla sinä toisen vielä koetat itsellesi saada, kun
ei yksi riitä.

AURA: Pysyisitpä itse ennen valitsemassasi kiinni etkä tielle
heittäisi!

ÄÄNI: Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin!

MANU (Auralle). Jopas te nyt möläkän nostitte. Turhasta ihan.

ÄÄNI: Manu siinä kuin mustalaisen hevonen kahden palavan heinäsuovan
välissä. (Naurua.)

MANU (Lainalle). Puhutaan toiste! Jätä jo!

LAINA: Taitaa jäädä nyt puhumatta. Pidä ottamasi toisen akka, joka
(Auraan päin) näin kaulaasi heittäytyy ja toisten tielle tuppaa!

AURA: Itse sinä tuppaat, senkin narttu.

MANU: Älkää, helkkarissa, hyvät ihmiset.

LAINA (Auralle). Sinä se vasta villikissa oletkin.

AURA (Hyökkää kynsin Lainan hiuksiin). Silmät minä päästäsi revin,
senkin...!

VILPPU (On tunkeutunut väliin ja sysää Auran pois). Pois siitä jo! Ja
jättäkää Laina rauhaan -- te molemmat!

MANU: Kas, kas!

LAINA (Sylkäisee Auraan). Tpfyi!! Tuossa sen näette -- kutaleen!
(Purskahtaa itkuun.)

VILPPU: Tule, Laina hyvä, pois, tule jo! (Vie Lainan syrjään oikealle
ikkunan luo.)

AURA (Lainan jälkeen). Tpfyi itsellesi! (Uhmaavasti nauraen ja
osoittaen sormellaan Lainaan.) Tuossa sen vasta oikean heiskaleen
näette! Täällä muka ei kukaan muu tanssiakaan saisi, kun hän yksin,
mokomakin rusinatötterö! (Naurua.)

MANU (Ottaa Auraa kädestä). Ole jo! Lähde pois, Aura!

POLIISI (Eräälle nuorukaiselle, jolla on rusetti napinlävessä ja joka
nähtävästi on iltaman järjestysmies). Eiköhän olisi parasta riidan
lopettamiseksi soitattaa tanssia?

JÄRJESTYSMIES (Soittajille). Niin! Antaas tulla sitte vaikka valssia.
(Aletaan soittaa valssia ja yleisö hajaantuu mikä minne. Poliisi
poistuu ulos.)

MANU: Tulekin sitte, Aura, jos tullaksesi, niinkuin lupasit, taikka...

AURA: Lähdetään! Nyt en välitä enää kestään!

MANU (Puoleksi käsi Auran vyötäisissä, niinkuin lähtien tanssiin,
kuljettaa Auran salin poikki ulos). Ei tässä pidot parane, ellei
vieraat vähene!

LAINA (Heidän jälkeensä käsiään taputtaen). Tuota! Katsokaa! Enkös
ollut oikeassa? (Itku kurkussa, katkerasti nauraen.) Ha-ha-ha-ha-ha!
(Tanssi alkaa. Useampia paria ilmestyy lattialle.)

VILPPU (Hellästi). Laina hyvä, jätä, unhoita kaikki! Ja tule kanssani
tanssimaan! Tuletko?

LAINA (Pyyhkäisee käden selällä pois hiukset silmiltään ja laskee sitte
käsivartensa Vilpun olkapäälle). Tulen...

VILPPU: Kiitos! (Koppaa Lainan lujasti vyötäisistä ja kiidättää häntä
tanssiin.)

    Esirippu.




KOLMAS NÄYTÖS.


(Vasemmalla työväen asuntorakennuksen pää, josta näkyy yksi ikkuna ja
nurkan takana Ahkion huoneeseen päädystä sisäänvieväin portaitten
ala-astimet. Ikkunan edessä on kiikkulauta ja keskemmällä näyttämöä
pyöreä kukkalava, jossa kasvaa unikukkia ja päivänkakkaroita. Oikealla
puolella samoin aitta- ja ulkohuonerakennuksen pää: näkyy vain
viimeinen ovi, joka on auki ja vie halkovajaan. -- Perällä kulkee tie
tehtaalta viistoon näyttämön poikki, kadoten aittarakennuksen taa.
Toisella puolen tietä oikealla puolella on Helena Häkkisen kauppakoju
ja vasemmalla, etempänä, näkyy osuuskaupan nurkkaovi kilpineen:
Huhmarin osuuskauppa r.l. Taustalla siintää jokea, metsää, taivasta,
näkyy osa tehdasta savutorvineen ja kuuluu etäinen koneiden käynti ja
humu.)

AURA (Tulee vasemmalta portaita alas, pullo kädessään, katsoo
tarkastellen ympärilleen ja sanoo sitte halkovajaan päin puolikovaan).
Lempi!! Lempikö siellä on?

LEMPI (Tulee ovelle, sylissään muutama pilkottu halko.) Minä.

AURA: Puitakos Lempi on kantamassa?

LEMPI: Puita.

AURA: Onkos äiti kotona?

LEMPI: Ei ole.

AURA: Missäs hän on?

LEMPI: Meni rantaan -- vaatteita viruttamaan.

AURA: Ja käski sinun puita noutamaan?

LEMPI: Niin.

AURA: Jaksatko sinä, laps' raukka, noin paljoa...?

LEMPI: Jaksan.

AURA: Et sinä jaksa, hyvä laps'. Heitä maahan: minä otan ja kannan
teille. (Pudottaa puut Lemmin sylistä maahan vajaan.) Mutta kuulehan:
juokse sinä sen sijaan vähän asialle osuuskauppaan! Juoksetko?

LEMPI: Juoksen.

AURA: Saat vielä viispenniä vaivoistasi.

LEMPI: Paikallako?

AURA: Paikalla. Mutta ethän hiisku kellekään mitään, jos kysyvät, -- et
mitikään, kuuletko?

LEMPI (Vakuuttavasti.) E-en.

AURA: No, ota tämä pullo, mut älä pudota äläkä säre vain!

LEMPI: Enkä säre. (Aikoo mennä.)

AURA: Odotahan, hyvä laps'. Tässä on viiskolmatta penniä: pyydä litra
lamppuöljyä! Ymmärrätkö?

LEMPI: Ymmärrän. Litra lamppuöljyä.

AURA: Tahi sano vain: pullo täyteen lamppuöljyä!

LEMPI: Pullo täyteen lamppuöljyä.

AURA: No niin. Mut älä juokse, varsinkaan takaisin tullessasi! Käy vain
ihan tasaisesti ja varoitellen!

LEMPI: Kyllä! (Menee hiljakseen perälle.)

AURA (Seisoo kotvan mietteissään, katsoen Lemmin jälkeen, aikoo mennä
kotiaan, mutta hoksaakin yht'äkkiä, kääntyy ja palaa halkovajaan, josta
ottaa sylillisen polttopuita ja kantaa ne, kiertäen omat portaansa,
rakennuksen päädyn taa. Hänen mennessään pihan poikki tulevat
vasemmalta perältä, keskenään puhellen, insinööri Roslund ja pastori
Portimo.)

ROSLUND: Te menette siis, herra pastori, etemmäksi vielä kävelylle?

PORTIMO: Niin, minun on poikettava hiukan apteekkiin.

ROSLUND: Ja minun on tässä katsottava, missä asunnoissa mahdollisesti
on joitakin korjaustöitä tarpeen tänä vuonna.

PORTIMO: Minä palaan vieläkin samaan asiaan ja pyydän, että te, herra
insinööri, tekisitte voitavanne, ettei täällä, tehtaan työläisten
toimeenpanemissa iltamissa, semmoisia ikävyyksiä enää tapahtuisi.

ROSLUND: Minkä voin, minkä voin, herra pastori. Mutta tiedättehän itse,
kuinka voimattomia siinä suhteessa me olemme, ellei kansa itse
parastaan ymmärrä. Mitään väkeviä noissa iltamissa, niinkuin sanoin, ne
eivät itsekään kuitenkaan salli myytävän, niin että...

PORTIMO: Mutta ne saavat niitä muualta ja tulevat noihin iloihin jo
päihtyneinä.

ROSLUND: Sillehän nyt, ikävä kyllä, ei mitään mahda, kun ei yleistä
kieltolakia ole aikaan saatu.

PORTIMO: Ikävimmältä siinä nyt lisäksi kuulostaa se, että teidän oma
renkinne oli kaikkeen tuohon syypää.

ROSLUND: Teille siis, herra pastori, kävi siitä puhumassa Ahkio niminen
tehtaalainen.

PORTIMO: Niin hän, muistaakseni, sanoi nimensä olevan. Siinähän on
vielä kaikkein surkeinta, että hänen vaimonsa on saanut siveellistä
pahennusta aikaan. Mies parka oli niin masennuksissa, että oli aivan
kuin päästä sekaisin.

ROSLUND: No niin: minä otan selkoa. Koetan tehdä voitavani. (Kättely.)

PORTIMO: Näkemiin, herra insinööri. (Poistuu ulkohuonerakennusten
taitse oikealle.)

AURA (Tulee vasemmalta ulkoa ja aikoo huomaamatta mennä asuntoonsa).

ROSLUND (Etempää). Hyvää päivää, Aura!

AURA (Pysähtyy portaitten ala-astimelle, niiaa ja sanoo tuskin
kuuluvasti). Päivää!

ROSLUND: Onko miehesi terve ja työssä?

AURA: On.

ROSLUND (Menee luo ja kättelee). Entäs itse? Kuinkas voit?

AURA: Kiitoksia vain kysymästä.

ROSLUND: Näytät kuitenkin hiukan noin, -- kuinka sanoisin, --
väsähtyneeltä.

AURA: En minä... (Aikoo mennä,)

ROSLUND: Eikö ole aikaa?

AURA: Mitäs, insinööri...?

ROSLUND: Onkos teillä kaikki kunnossa, minä tahdoin kysyä? (Menee
kiikkulaudalle päin, johon sitte istuutuu.)

AURA (Seuraa loitompana, mutta jää seisomaan). Millä lailla?

ROSLUND: Tarkoitan, että onkos teidän asunnossanne mitään korjauksia
tarpeen tehdä?

AURA: Eipä liene.

ROSLUND: Vai ei?! No, sitä parempi.

AURA: Ei minun tietääkseni. Mutta voittehan itse käydä katsomassa.

ROSLUND: Hyvä on. No, mutta muuten? Onkos muuten teillä kaikki
kunnossa?

AURA (Kummastellen). Että miten?

ROSLUND: Minusta näyttää, ettei ole. Et tunnu olevan sama kuin ennen.
Muotosi, olentosi on viime näkemältä paljon muuttunut.

AURA: Tietenkin sitä ajan oloon jokainen muuttuu.

ROSLUND: Ja siltä kuulostaakin, niinkuin ei kaikki olisi niinkuin olla
pitäisi.

AURA: Vähäkös sitä voi kuulla...

ROSLUND: Missä savu, siellä tulikin.

AURA (Säpsähtäen). Mitäs insinööri oikein tarkoittaa?

ROSLUND: Sinä et ole onnellinen, Aura? Sinun elämäsi ei ole oikealla
tolalla.

AURA (Katkeran pilkallisesti hymähtäen ja katsoen pitkään Roslundiin).
Tepäs nyt sanoitte!

ROSLUND: Niin, niin, kyllä minä sen tiedän. Vaan en soisi niin olevan.
En soisi sinulle onnettomuutta, Aura. Toivoisin, että eläisit hyvin.

AURA: Ei sitä meikäläinen voi.

ROSLUND: Älä sano niin! Jokaisen täytyy koettaa.

AURA: Koettaa vain kärsiä ja kärsiä.

ROSLUND: Kärsimystä riittää kyllä meille kaikille: niin hyvin rikkaille
kuin köyhillekin.

AURA (Luo jälleen pitkän silmäyksen Roslundiin, pilkallisesti
hymähtäen)- H--h! Tokkopahan?! Mitäs tunteita meillä on?! Ja jos on,
niin kuolettaa ne pitää. Tottua pitää kaikkeen.

ROSLUND: Juuri semmoista se on elämä meille kaikille, Aura hyvä!

AURA: Kyllä te saatte tehdä, mitä tahdotte, vaan sitä emme saa me.

ROSLUND: Ei kukaan saa tehdä kaikkia, mitä tahtoo. Se on väärin
ajateltu. Ja tehdä pahaa, elää huonosti, -- sitä on jokaisen
vältettävä, koetettava ainakin välttää, mikäli mahdollista.

AURA: Siinäpä se!

ROSLUND: Miksikä sinä sitä puolustat? Pakottaako siihen mikä? Kuule,
Aura, sano: kärsittekö ehkä puutetta? Oletteko rahan tarpeessa, sinä ja
miehesi? --

AURA (Hiukan epäröiden). Emme.

ROSLUND: Mikäs sitte on? Onko pikkanen sairas?

AURA (Naurahtaen). Ehei! (Vilkaisee taakseen ja näkee Lemmin palaavan
pullo kädessä ja juoksee häntä vastaan.) Pane, hyvä laps', se tuohon
vain portaitten viereen! Tahi vie sisään, vie!

LEMPI: Täss' ois takaisin viis penniä.

AURA: Se on sinulle, se.

LEMPI (Vie pullon sisään, palaa sitte juosten rappusia alas ja katoaa
vasemmalle rakennuksen taa.)

AURA (Palaa Roslundin luo). Anteeksi! Juoksutin tuota naapurin tyttöä
vähän asialla -- maitoa noutamassa.

ROSLUND (joka sillä aikaa on sytyttänyt paperossin, nousee). Niin, minä
tahdoin vain sanoa, että jos jotakin tarvitset, niin sano suoraan vain.
Tiedäthän, että olen aina valmis auttamaan sinua, Aura.

AURA (Epäröiden). Olenhan minä saanut teiltä aina, mitä tarvitsen.
Mutta --

ROSLUND: Mutta mitä?

AURA (Rohkeammin, vapaammin, päättävämmin). Mutta jos uskaltaisin
kerrankin pyytää?...

ROSLUND: No? Mitä niin?

AURA: En itseni puolesta.

ROSLUND: Vaan kenenkä sitte?

AURA (Hetkisen mietittyään). Ettekö voisi tuolle Helena Häkkisen
pojintimalle, Vilpulle, joka täällä on konemiehenä tehtaalla antaa
parempaa palkkaa tahi parempaa paikkaa toimittaa tahi jollakin lailla
auttaa häntä?

ROSLUND: Miksikäs sinä hänen puolestaan pyydät?

AURA: Hänen on niin vaijis tulla toimeen.

ROSLUND: Mitäs sinulla on hänen kanssaan tekemistä?

AURA: Minua niin säälittää. (Pyyhkii käden selällä toista silmäänsä.)

ROSLUND: En ymmärrä.

AURA: Hänellä kun ei ole varoja, niin ei voi omaa kotia perustaa,
vaikka niin tahtoisi morsiamensa kanssa yhteen mennä.

ROSLUND: Vai sillä lailla! Oletpa kovin hellätunteinen, kun niin
toisten onnea ajattelet.

AURA (Kääntyy poispäin ja pyyhkii jälleen silmäänsä).

ROSLUND: Enpä tiedä. En osaa sanoa, millä lailla voisin sen asian
järjestää. En minä voi hänelle palkkaa korottaa hänen nykyisessä
toimessaan eikä parempaa paikkaakaan sillä alalla nyt ole tiedossa
häntä varten. Onhan hän muuten kunnon mies.

AURA (Kääntyen jälleen Roslundiin päin). Jos lainaisitte hänelle
viisisataa markkaa?

ROSLUND (Kummastellen). Viisisataa markkaa?! Lainata? On tuo pyyntösi
hiukan kummallinen.

AURA (Vilkkaasti). Lainatkaa sitte minulle! Sanoittehan äsken juuri
olevanne aina valmis minua auttamaan?

ROSLUND: Sanoin. Ja olenkin -- millä voin -- sinua. Mutta tämähän ei
koske sinua. Itse äsken sanoit, ettette mitään tarvitse.

AURA: Kyllä. Minä pyydän: auttakaa!

ROSLUND: Sinä siis vain et tahtonut suoraan sanoa, vaan näin kautta
rantain koetit sen saada?

AURA (Kuin hämillään, mutta omituisen hehkuvasti). Niin -- ei. Minä
pyydän: lainatkaa minulle!

ROSLUND: Lainata -- sitä en koskaan tee -- tällä lailla. Mutta jos
sinulle annan, niin annan tahtomatta antamaani takaisin.

AURA: Niinkö?! Olkaa niin hyvä! Tiesinhän, että tahdotte minua auttaa.

ROSLUND: Mutta viittä sataa markkaa minulla nyt ei niin vain satu aina
lompakossani olemaan. (Ottaa esille lompakkonsa.) Tuossa: kaksi sataa!
No, ja vielä viisikymmentä! Siinä kaikki. (Antaa setelit Auralle.)

AURA (Piiloittaa nopeasti rahat povelleen). Hyvin paljon kiitoksia!
Tiesinhän, että... (Tehtaan torvi puhaltaa ensimäisen kerran
päivällislomalle.) Tuota! Jokos on päivällisaika?!

ROSLUND: Mutta minulla on sanottava sinulle vielä yksi sana, Aura.
(Helena Häkkinen ilmestyy perälle oikealta iso kori käsivarrellaan,
avaa kojunsa ja asettaa leipiä, limonaatipulloja y.m. esille,
huomaamatta mitä etualalla tapahtuu.)

AURA: Tuossa Helena Häkkinenkin tuli kojuunsa: näkee teidän täällä
kanssani puhelevan.

ROSLUND: Mitä se tekee?! Käydään tänne syrjään sitte. (Menee oikealle
puolelle ulkohuonerakennuksen seinustalle.)

AURA (Seuraa häntä). Että mitä niin tahdoitte sanoa?

ROSLUND: Että semmoisesta, kuin viime sunnuntaina oli iltamassa
työväenyhdistyksen talolla -- ja perästäpäin -- tapahtunut, ei pitäisi
toiste enää tulla korviini kuiskettakaan.

AURA: Mitä insinööri tarkoittaa?

ROSLUND: Sen tiedät kyllä. Totta on, että renkini, joka oli ollut
juovuksissa, oli pääsyyllinen ja sen tautta en ai'okaan häntä enää
kauan palveluksessani pitääkään.

AURA (Hätkähtäen). Minunko tähteni?

ROSLUND: Sinun. Ja etupäässä tehtaan tähden? Ei ole hyvä, että
semmoinen elämä ja elämöiminen pääsee täällä huutoon.

AURA (Naurahtaen). Semmoinen elämä! Kaikki eivät osaa tekojaan yhtä
hyvin salata!

ROSLUND (Joka ei ole huomaavinaan Auran sanojen salaviittausta). Olen
saanut siitä jo kylliksi kuulla.

AURA: Keneltä?

ROSLUND: Eri taholta.

AURA: Roslund:

AURA: Ei. Joku siitä on käynyt teille puhumassa. Taidanpa arvata.

ROSLUND: Minulle suorastaan ei kukaan. Olen saanut kuulla sen syrjästä.

AURA: Pastori Portimolta!

ROSLUND: Se voi olla samantekevä!

AURA: Tietysti pastorilta. Tuossahan kauan seisoitte ja juttelitte. Ja
tietysti siitä. -- Sen kyllä näin kaikesta. (Kuuluu tehtaan toinen
puhallus.)

ROSLUND: Kas niin! Ei siis enempää siitä. Mutta toivon, että se siihen
loppuukin.

AURA: Vai on Reetu siis käynyt pastorille valittamassa?!
(Pilkallisesti.) Ha-ha-ha-ha-ha! Kaikkia sitä kuulenkin!

ROSLUND: Se voi olla samantekevä, kuka sen on puhunut. Minä en sitä
tiedä.

AURA: Mutta minä sen tiedän. Minä olen vissi siitä, että se on hän eikä
kukaan muu.

ROSLUND: Jos niin on, niin lienee hänellä ollut syytä siihen.

AURA: Saattaahan olla. Enhän minä sitä kiellä. Huonohan minä olen vaimo
Reetulle, joka on niin uskonnollinen mies. -- Siksihän he ovatkin
pastorin kanssa niin likeisessä mielipiteiden vaihdossa. -- Mutta miksi
minä Reetulle vaimoksi jouduin, senhän te, insinööri, tiedätte yhtä
hyvin kuin minä. Ja kovinhan minä olen huono ihminen, tiedänhän minä
sen. Vaan siitä minä en syytä ketään muuta, kuin itseäni.

ROSLUND: No, no, Aura! Ei saa tekeytyä huonommaksi, kuin onkaan!
Kelläpä meistä ei olisi vikansa ja suuretkin?! Niin no: hyvästi nyt
sitte! (Ojentaa Auralle kätensä.)

AURA (Tarttuu siihen). Hyvästi!

ROSLUND (Poistuu nopeasti rakennuksen taa vasemmalle).

AURA (Seisoo paikallaan, hänen mentyään). Vai on se vanha raato käynyt
minusta valittamassa?! (Puolikovaan katkerasti ja pitkään nauraen.)
Ha-ha-ha-ha-ha-ha-ha! (Muistaen yht'äkkiä.) Ja Manu joutuu siitä pois
paikastaan! (Hänen kasvonsa vääntyvät itkuun, hän vaipuu halkovajan
kynnykselle istumaan, peittää kasvonsa esiliinaansa ja itkeä nyyhkyttää
hiljakseen. Kuuluu tehtaan kolmas puhallus.)

AURA (Hypähtää istualtaan, kuivaa silmänsä, tunnustelee poveaan, jonne
kätki rahat, koppaa vajasta muutaman puun syliinsä ja rientää pihan
poikki portaita ylös huoneeseensa.)

HELENA (Huutaa kojustaan Auran rientäessä pihan poikki, mutta tämän
siitä välittämättä, pari kertaa). Aura! -- -- Aura!!

VILPPU (Tulee samassa vasemmalta perältä, nopeasti Helenan kojua
kohti).

HELENA: Vilppuko se on? Ensimäisenä ehätit!

VILPPU: On turkasen nälkä.

HELENA: Ruoka on kotona valmista. Käy syömään vain ilman minutta!
Toivon tässä saavani myydyksi vasta uunista ottamiani hiivaleipiä.
Olisin tuossa Aurallekin yhden lämpimiksi antanut, mutta eihän tuo
huutoani kuullut tullakseen hakemaan.

VILPPU: Antakaa tänne! Minä vien hänelle.

HELENA: No, vie! (Valitsee leivän.) Tuossa! Tuohan on hyvin paistunut.
Vie se!

VILPPU: Niin hyvältä näyttää, että tekisi mieli puraista siitä
itsenikin pala. (Koppaa leivän ja lähtee tulemaan Ahkion asuntoa
kohti.)

HELENA (Huutaen hänen jälkeensä). Sano, että heti leikkaa Reetulle kun
hän tulee päivällistä syömään!

VILPPU (Taakseenpäin). Kyllä, kyllä! Tietää sen sanomattakin! (Tulee
Ahkion ikkunan eteen.) Onko emäntä kotona? Aura hoi!

AURA (Tulee ikkunaan). Vilppuko siellä?

VILPPU: Helena Häkkinen lähetti lämpimät. Ottakaa vastaan! (Nousee
kiikkulaudalle.)

AURA (Avaa ikkunan). Herranen aika! Ja näin ikkunasta! Kiitoksia
paljon! Eipä ole aikaa sisään tulla. Suuret kiitokset Helenalle!

VILPPU: Käskettiin heti Reetullekin antamaan päivälliseksi.

AURA: Arvaahan sen! Vaikka kaikki syököön -- minun puolestani.

VILPPU (Hyppää alas). Ja morjens sitte taas!

AURA: Vilppu, hoi! Maltahan! Tulehan lähemmäksi!

VILPPU: Mikä on?

AURA: Tulehan ihan tänne ikkunaan kiinni! Tähän, tähän!

VILPPU (Nousee jälleen kiikkulaudalle ihan likelle Auraa). Mikäs
salaisuus nyt?...

AURA (Puolikovaan). Lahja vaatii vastalahjaa. (Ottaa setelit
poveltaan.) Tuossa! Saat ruveta yhteenmenoasi Lainan kanssa
valmistamaan.

VILPPU: Mitä se on? Ja mistä?

AURA: Ole huoleti! Ihan rehellisellä tavalla sinulle hankitut. Ja ehkä
tuonnempana vielä palkankorotuksen saat tahi paremman paikan.

VILPPU: En minä tällä lailla.

AURA: Älä rapeakaan vastustelemaan! Sanoin: siinä ei ole mitään
pelättävää.

VILPPU: Jos lainaksi, niin se on toista.

AURA: Se on oma asiasi. Mutta sinun ne ovat eikä sinun tarvitse niiden
takaisin maksamista ajatella. Hiiskua vain et saa sanaakaan kellekään
ja naimisesi Lainan kanssa sinun on välttämättä toteutettava nyt niin
pian kuin suinkin. Se on ainoa ehto.

    (Tällä välin on vasemmalla perältä alkanut tulla tehtaalaisia,
    jotka kulkevat tietä myöten oikealle, toiset mennessään pysähtyen
    Helena Häkkisen kojun kohdalle ja ostaen häneltä mikä mitäkin.)

VILPPU: Näinkö ihan sitte onni mulle taivaasta tipahtaa?

AURA: Älä nyt joutavia rupata! Pistä rahat taskuusi ja livistä tiehesi!
Mutta muistakin: suu poikki korvia myöten! Jos hiiskut sanankin vain
kellekin, -- äiti puolellesi varsinkin, -- niin hukka perii kaikki ja
koko asiasi on piloilla.

VILPPU: Kyllä minä _sen_ suhteen vaieta osaan, kun näin onnellisesti...

AURA: No, muuta ei tarvita. Muistakin vain se! Hyvästi!

VILPPU (Auran kättä puristaen). Mitenkä minä nyt vain kiittää osaisin
kylliksi?!

AURA (Sysää Vilpun alas). Pois siitä nyt vain ja kotia päivälliselle!
(Vetää ikkunan kiinni, vaan ei pane säppiin.)

VILPPU (Hyppää alas kiikkulaudalla, panee rahat taskuunsa ja lähtee
nopeasti pois, kiertäen ulkohuonerakennuksen taitse oikealle).

REETU (Tulee samalla, puhellen erään toisen työmiehen seurassa
vasemmalta tietä pitkin. Työmies eroaa hänestä ja menee ostamaan
jotakin Helenalta. Reetu aikoo mennä kotiaan päin).

HELENA (Huutaa Reetulle). Päivää, Reetu! Niinkö ylpeästi sitä sivu
mennäänkin meikäläisiä huomaamattakaan?

REETU (Matkan päästä). Päivää, Helena! Aioin kyllä syötyäni tulla kättä
pistämään.

HELENA: Sitähän minä vainkin katselin, että mitä se Reetu noin
alanenänä kulkee! Mitäs häntä muuten kuuluu?

REETU: Yksin päivin ikä kuluu. Mitäpä muuta?!

HELENA: No, Reetu menee syömään sitte! Laitoin sinne pienet lämpimät
pöytäänne. (Panee ostajalleen ostokset paperiin.)

REETU: Joko taaskin?! No, kiitoksia, kiitoksia, paljon! Aina se Helena
muistaa! Semmoinen herttainen ihminen! (Tulee etualalle ja aikoo mennä
kotiinsa portaita ylös.)

AURA (Tulee häntä vastaan lautanen ja läkkituoppi kädessä). No, siinäkö
sinäkin?

REETU (Tyynesti). Siinä. Vaan ei liene sulla ruoka pöydässä?

AURA (Laskeutuen pihaan). Paljonpa noita on laitoksia!! Noudan
kellarista silakat ja piimän. Luukeitos on valmis ja hiivalämpimät sait
Helenalta.

REETU (Käyden kiikkulaudalle istumaan). Jo tuon kuulin ja kiitinkin.

AURA (Pujahtaa vasemmalle rakennuksen päädyn taa).

REETU (Huoahtaa väsyneesti, molemmat kädet lautaan nojaten). Jo tämä on
elämätä! Taivaan isä siunaa! Oikein vaikealta tuntuu kotia tulo. Herra
Kristus, mikä tästä eteen tulee, mikä tästä eteen tulee?!

AURA (Palaa silakkalautanen piimätuopin peittona, mutta ei mene sisään,
vaan astuu Reetun luo). Kuulin minäkin tänään jotakin, josta sinunkin
pitää osasi saada.

REETU: Minkä niin?

AURA: Olet käynyt Portimolle kantelemassa, valittamassa minusta!

REETU: Kah!

AURA (Matkien). Kah! Vai ei muuta sinulla ole siihen sanottavaa?
Senkin ... en tiedä enää miksi sinua sanoisinkaan!

REETU: En jaksanut enää, Aura, yksin kuormaani kantaa, -- niin oli
raskaaksi käynyt elämäni.

AURA: No, onkos se helpompi siitä nyt? Paraneeko se siitä, että pipit
ja papit nyt meidän ja koko tehtaan työläisten sisällisiin asioihin
sekaantuvat?

REETU: Sinä kai siihen itse olet eniten syytä antanut ja asiat sille
tolalle ajanut.

AURA: Vai minä?! Kuormani minä kannan nurkumatta, kärsin kaikki
kellekään sanaakaan hiiskumatta. En juokse juoruja kantelemassa, vaikka
akka olenkin, niinkuin sinä teet. Ei, kyllä ne raskaammatkin asiat
minun hampaitteni takana salassa pysyvät.

REETU: Joll'et sanoin, niin teoin olet sen sijaan sinä paljon pahempia
aikaan saanut, tämän viimeisen pahennuksen, varsinkin.

AURA: Ja siitä sinä ripillä kävit, -- minulle nuhteita toimittamassa,
niinkö?

REETU: Hyvässä tarkoituksessa, Aura! Että elämäsi parantaisit. Ettet
yöt pitkään hypyissä ja iloissa ja, Jumala tiesi, missä juoksisi ja
lastasi ja kotiasi tyysti unhottaisi. Niin, Aura, hyvässä
tarkoituksessa sen vain tein, ettäs oikealle tielle kääntyisit ja
elämäsi parantaisit.

AURA: Saarnaa, mitä saarnaat, mutta sinun kanssasi ei minun elämäni
parane sinä ilmoisna ikänä, se on vissi.

REETU: Hyvä taivaan isä tuota luontoa! (Nousee ja alkaa mennä sisään.)
Mitä minä kuulen, mitä minä kuulen?! Siunaa ja varjele! -- Anna sitte
ruoka ja lähde syömään!

AURA (Työntää hänelle käteen tuomansa piimätuopin ja silakkalautasen).
He! Tuoss' on ruokasi, mene ja syö yksin ja pane sitte levolle,
niinkuin sinun luontosi vaati; ja tapasi on! Minä en sinun kanssasi
enää huoneesesi tule.

REETU (Seisoo kuin puulla päähän lyötynä). Vai et tule?

AURA (Yhä kiihtyen, mutta hillitysti). En. Sillä vaimosi en tahdo olla
enkä tule olemaan koskaan.

REETU: Vai et?

AURA: Enkä oikea vaimosi koskaan ole ollutkaan.

REETU: Sen kyllä näen.

AURA: Ja se sun näkemän olisi pitänyt jo, kun otit minun.

REETU: Niin, niin.

AURA: Mutta maallisissa olit kiinni, vaikka tuommoinen
Jumalaapelkääväinen olet olevinasikin. Rahaa tiesit saavasi, niin
tämmöisen hylynkin otit, kuin minä olen.

REETU: Taivaan rangaistus, näen mä.

AURA: Toisen hylkäämän, niin. Sillä et suinkaan sinä niin sokea ollut,
ettet nähnyt missä tilassa minä jo silloin olin.

REETU: Sokea, sokea olin, se on totta.

AURA: Teeskentelet! Niinkuin muka et sitä olisi tietänyt, että jo
toisen lasta rintani alla kannoin, kun kanssani vihille menit?

REETU (Ei tahdo saada sanaa suustaan). Mitä -- -- sinä -- -- sanot?

AURA: Näet sen! Vieläkin teeskentelee! Koko fariseus! Oikea tekopyhä!

REETU: Sirkkako? -- -- (Tuoppi alkaa vavista hänen kädessään, hänen
täytyy laskea se ja silakkalautanen portaille ja lyyhistyy itse kokoon
istumaan alimmalle asteelle.) Sirkkako? -- --

AURA: Niin juuri Sirkkasi ei ole sinun, vaan toisen miehen lapsi.

REETU (Raskaasti.) Sirkkuseni ei olekaan minun, ei ole minun! Jumalani,
Jumalani! (Peittää kasvonsa käsiinsä.)

AURA: Tuota! Niinkuin minkäkin uutisen olisi kuullut! Laita luusi siitä
ihmisten silmistä sisään ja käy syömään! (Sieppaa tuopin ja lautasen ja
menee sisään.)

REETU: Voi minun, polosen päiviäni! Herra Kriste, siunaa ja varjele ja
auta minua kurjaa raukkaa!

HELENA (Joka kummastellen on katsellut kojustaan jonkun aikaa, tulee,
nähtyään Reetun yksin, juosten hänen luokseen). Mikäs täällä on? Mikäs
Reetua vaivaa? Kuulin voihkinan ja näin Reetun täällä kyykkivän,
niin -- -- -- Voikos Reetu pahoin? Pyörryttääkö? -- --

REETU (Syrjäyttää Helenaa kädellään). Ei, ei! Menkää vain, Helena hyvä!
Antaa olla! Antaa olla!

HELENA: Herra Jesus siunatkoon! Mikä nyt on tullut? (Huutaa ikkunaan
päin.) Aura, Aura, hoi!

AURA (Näyttäytyy ikkunassa).

HELENA: Tulehan ulos! Ukkosi voi pahoin.

AURA (Viittaa vain kädellään siitä enempää välittämättä).

REETU: Ei, ei. En minä voi pahoin. Antaa sen olla. Ei tarvitse.

HELENA: No, en minä nyt sitte tästä ymmärrä tään taivaallista! Eikö
käynyt syönti vai mikä ihme tuli?

REETU (yrittäen nousta). Ei, ei käy syönti, Helena hyvä! Ei nyt käy
syönti.

HELENA: Ja mistä syystä? Mikä nyt tuli? Ja minä kun lämpimätkin
Reetulle laitoin.

REETU: Lopussa taitaa olla elämäni kohta.

HELENA: Sanoohan Reetu toki, muutenhan tässä arvaillessani ihan päästä
sekaisin menen!

REETU: Semmoisen sain tänään tiedon kaikkien entisten lisäksi, että
maailma mustenee silmissäni.

HELENA: Minkä niin? Sanoo Reetu mulle! Minulle kaikki voi puhua,
tietäähän sen. No?

REETU: Onko se totta, Helena?

HELENA: Mikä? Mikä? Sanon, jos tiedän.

REETU: Onko se totta, että Sirkka -- -- että Sirkka -- -- (Ei saa
sanotuksi, vaan hyrähtää hiljaiseen itkuun.)

HELENA: Herra Jesus siunatkoon! Taaskin! Kuka sen nyt? -- Mistä sen
Reetu -- --?

REETU: Se on siis totta? Helenakin siis sen tietää?

HELENA: Mistä minä? En minä -- -- Enhän minä ymmärrä, mitä Reetu
tarkoittaakaan?

REETU: Kyllä, kyllä. Jo minä sen näen ja kuulen kaikesta. Se on totta.
Pikku Sirkkuseni ei olekaan minun, ei olekaan minun Sirkkuni! (Itkee.)

HELENA: Kuka sen sanoi, kuka?

REETU: Kuka? Hän itse, -- äiti!

HELENA: Ehkä valehteli vain. Ehkä sanoi sen muuten pikapäissään, -- ja
piloillaan?

REETU: Ei, ei. Kyllä se niin on. Kyllä hän sen tiesi, miksi sen nyt
sanoi. Ilkeydellään hän sen nyt teki. Ennen ei ilmaissut, mutta nyt:
puukon iski viimeiseksi sydämeeni!

HELENA: Ei saa Reetu sitä nyt noin sydämelle ottaa, jos se olisikin
totta. Parasta on välittää vähät koko asiasta.

REETU (Kuin itsekseen). Semmoinen ihminen! Nyt minä vasta näen, mikä
ihminen se on!

HELENA: Sitähän minä, että onhan niitä maailmassa muitakin ihmisiä.
Mitä siitä noin välittää! Löytyy ehkä toinen, joka paremmin ymmärtää,
säälii ja osaa arvoa antaa.

REETU: Petosta on maailma täynnä! Ketään ei voi uskoa, ei kehenkään
luottaa.

HELENA: Kuka sen tietää?! Antaa ajan kulua: lohduttaikse Jumalan
sanalla ja jos millä! Reetu menee nyt syömään ja panee sitte levolle!
Tulee sisään: minä saatan!

REETU (Nousten). Sisään? Kotiin? Mikä koti se minulle enää on? Ei nouse
jalka portaita ylös.

AURA (Tulee portaille). Ruoka on aikoja sitte pöydässä! Mitä siinä
kuhnailee?!

REETU (Hätkähtäen Auran tullessa ja lausuessa ensi sanansa). Oikein
pahalta tuntuu kuulla tuota ääntä!

HELENA: Miksi, Aura, miksi tuon teit?

AURA: Siksi, että hänenkin piti kuulla, missä minun kärsimykseni juuret
piilevät. (Reetulle.) Monastiko sitte vielä käskeä pitää?

REETU: Kuin hautaan käsket! Koetanpahan mennä.

AURA: Helena saattaa. Hän sulle paremmin osaa seuraa pitää.

HELENA: Niin, niin, minä saatan, minä autan.

REETU (Nousee portaille). En minä syödä jaksa. Sohvalle, levolle panen.

HELENA (Saattaa Reetun sisään). No, levolle kuin levolle! Ehkä parasta
onkin, niin rauhoittuu. (Menevät sisään.)

AURA (Näyttää kovin levottomalta, katse vilkkuu sinne tänne, hän
katsahtaa rakennusten taa, kuin odottaisi jotakin). Ei, ei näy. Hänhän
lupasi tähän aikaan poiketa. (Katsoo halkovajaan.) Ei. (Kääntyy ja
samassa tulee aittarakennuksen takaa)

MANU: Siinäkö olet? (Asettuvat portaitten nurkkaukseen.)

AURA (Häntä kädestä pidellen). Kuin tulessa olen!

MANU: Odotin tuossa aitan takana, kun kuulin täältä ääntä.

AURA: Siis tiedät?

MANU: En. Mitä niin?

AURA: Vätykseni on käynyt papin kautta kielittelemässä ja hänestä on
kaikki lähtösin. Mutta osasinpa minäkin hänelle samalla mitalla mitata:
-- tuskin henki pysyy!

MANU: Vai tahtoi hän jo mulle häätökäskyn toimittaa?

AURA: Insinööriltä itseltään kuulin, että tahtoo pois sinut luotaan.

MANU: Ihanko totta?

AURA: Eikös hän vielä sitä sulle ole sanonut?

MANU: Ei.

AURA: Ehkäpä sen sitte peruuttaakin.

MANU: Hitto sen tietää, kun on asiat tällä kannalla.

AURA: Mutta jos siitä tosi tulee ja sinä täältä pois joudut, niin
seuraan mukanasi, Manu. (Tarttuen häntä molemmin käsin takin
ryntäisiin.) En koskaan jätä sinua! Vaikka Siperiaan menen kanssasi,
ellet sinä minua jätä.

MANU (Vyötäisistä pidellen). Omani! Vielä häntä kysyt!

AURA: Kaikki teen sinun tähtesi, sinut pitääkseni! Sinussa vasta olen
oikean löytänyt.

MANU: Hss! Kuka siellä on sisällä?

AURA: Helena. Reetua kuin omaansa ainakin vaalii. Makuulle kai
toimittaa.

MANU: Minä lähden pois, -- sattuu tulemaan.

AURA: Parasta tällä kertaa. Nyt ei ole aikaakaan. Illalla siis
tavataan.

MANU: Koskenko partaalla?

AURA: Samassa paikassa -- aitauksen kohdalla.

MANU: Hyvä on. Ja samaan aikaan?

AURA: Niin. Sittepähän kaikki puhtaaksi puhutaan.

MANU: Terveeks' siksi. (Kättely.)

AURA: Niin olen kuin tulessa sinun tähtesi, Manu!

MANU: Tunnen jo tulesi. (Pujahtaa pois vasemmalle.)

AURA (Katsoo hänen jälkeensä, vetää syvään ilmaa keuhkoihinsa ja
puhaltaa sen sitte pois kuin helpoituksen huokauksen).

HELENA (Tulee varovasti sisältä). Levolle pani. Kai kohta nukkuu.

AURA: Helenastapa ukolle olisikin tullut paras eukko.

HELENA: Taivaassa on aina toiset neuvot. Mutta voisipa sitä Aura toki
miehelleen vähän hyvempi olla.

AURA: Olen kummoinen olen enkä siitä paremmaksi muutu, kuin miksi luotu
olen.

HELENA: Eihän nyt toki olisi pitänyt itsensä mennä noita asioita
hänelle juttelemaan.

AURA: Silläpähän jäi ne muilta hänelle ilmaisematta.

HELENA: Niinkuin siitä nyt kellekään helpompi oisi.

AURA: On. Ja itsepähän se siihen vei. Tolalla kai oli, ja kuullut
varmaan olisi toden joskus sittenkin. Niin kai oli sallittu, että sen
nyt piti tapahtua.

HELENA: Kaipa kai sitte. -- No, Jumalan huomaan. Suljen vähäksi aikaa
kojuni ja pistäydyn kotona syömässä. Eikös Aura syömään mene?

AURA: Enkä. Pistäydyn rannassa. Siellä vielä on osa vaatteita
viruttamatta.

HELENA: Niinkö? No, sehän passaakin Reetun kotona ollen. Terveeks'
sitte.

AURA: Hyvästi vain!

HELENA (Menee perälle, sulkee kojunsa, ottaa korinsa käsivarrelleen ja
rientää oikealle.)

AURA (Juoksee heti hänen mentyään, halkovajaan, kerää sieltä
vyöliinaansa lastuja ja juoksee nopeasti, mutta varovasti kotiinsa.
Kotvasen kuluttua hän palaa takaisin, kädessään pärekori ja siinä
Lemmin tuoma pullo. Hän ottaa pullon, kääntää sen ylösalasin, puistaa
siitä viimeiset pisarat maahan, panee jälleen koriin, katsoo
levottomasti ympärilleen ja ikkunaan ja lähtee sitte, vilkaisten kerran
pari jälkeensä, nopeasti kulkemaan perältä vasemmalle.)

    (Hetkisen kuluttua lieskahtaa liekki Ahkion asunnossa, valaisten
    akkunan, ja savua alkaa näyttäytyä ikkunan raoista ja perältä
    ovesta.)

LEMPI (Tulee vasemmalta rakennuksen taitse ja on menossa halkovajaan).
Ai, hyvät ihmiset! Tuli on irti! Äiti! Äiti!! (Juoksee takaisin.)

REETU (Lyö samassa sisältäpäin ikkunan rikki, siitä aukeaa toinen
puolisko ja hän retkahtaa mahalleen ikkunalaudalle läkähtyen savusta.
Tuli loistaa huoneessa. Lempi ja hänen äitinsä tulevat juosten.)

NAINEN (Huutaa jälkeensä). Täällä Ahkion asunnossa! Antakaa palosoitto!
Tulkaa miehet, joutuun! Vettä, vettä! Herra Jesus siunatkoon!

LEMPI: Tuolla -- Ahkio -- ikkunassa riippuu!

NAINEN: Auttakaa! Auttakaa!

    (Miehiä ja naisia, vesikorvot käsissä, rientää eri haaroilta
    esille. Tehtaan torvi alkaa puhaltaa palohälyytystä. Yleinen
    juoksu, hälinä ja huuto.)

NAINEN: Vetäkää Ahkio ulos! Tuolta -- ikkunalta! Tukehtuu! Herra
Jumala! Taitaa jo kuollutkin olla.

    (Muutamat miehet vetävät Ahkion alas ja laskevat
    toiselle puolen pihaa.)

ERÄS MIES (Huutaa portailta). Ei päästä enään sisään. Tuli ihan
ovensuussa riehuu.

NAINEN: Entäs Aura? Missäs Aura on?

LEMPI: Täti näkyi rantaan päin juoksevan.

NAINEN: Mutta laps'? Herra Jumala! Lapsi kai on sisällä vielä?

TOINEN MIES (Pihalla). Kuka sinne enää sisään uskaltaa mennä?

KOLMAS MIES: Minä menen, minä! (Kapuaa ikkunasta sisälle.)

NAINEN: Tukehtunut, kuollut kai se jo on!

TOINEN MIES (Kolmannelle). Vielä itse sinne palat!

    (Sillä välin on paikalle tullut yhä enemmän väkeä,
    palokuntalaisia ja paloruiskuja. Sammutustyö edistyy
    ja näyttää siltä kuin tuli alkaisi talttua.)

KOLMAS MIES (Ilmestyy kohta ikkunaan ja kantaa lasta käsivarrellaan).
Tuossa, ottakaa vastaan! (Kapuaa samassa itse alas ja antaa lapsen
kolmannelle joka sen antaa Lemmin äidille.)

NAINEN: Kuollut, kuollut on pikkuraukka! Tiesihän sen. (Vie sen Reetun
viereen.)

REETU (On sillävälin alkanut näyttää elonmerkkejä, on käynyt istualleen
aitan seinustalle, mutta näyttää kuin hän olisi puoli pyörryksissä eikä
tietäisi mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hän sopertelee itsekseen).
Sirkkuseni, niin! Niin, niin! Niin, niin! Sirkkuseni! Sirkkuseni!

    (Paikalle sillä välin ovat saapuneet toinen toisensa perästä
    myös Roslund, Poliisi, Portimo, Helena ja Vilppu, jotka tavalla
    tai toisella hääräävät palopaikalla.)

HELENA (Töytää esille). Herra Jesus siunatkoon! Täälläkös palaa? Ja
minä kun neljännes, korkeintaan puoli tuntia sitte täällä kävin ja
Reetun yksin lapsen kanssa nukkumaan jätin. Sinnekö ne jäivät,
paloivatko?

NAINEN: Tuossa ovat, toinen vain hengissä!

HELENA (Reetuun päin). Hengissä -- Reetu! Taivaan armo! Entäs Aura?
Eikös hän ole tullut? Hänhän meni rantaan vaatteita viruttamaan.

AURA (Juoksee samalla sisään). Meilläkö palaa? Meilläkö palaa?

HELENA: Kun kerkisitkään lähteä!

AURA (Kuin epätoivoissaan). Kaikkiko, kaikkiko paloi?

ROSLUND: Ei ole hätää enää. Jo se näkyy loppuvan.

AURA: Entäs laps'? Entäs? -- -- (Huomaa Reetun.) Tuossa! Sinä! Entäs
laps'? Entäs lapseni?

PORTIMO: Jumala korjasi pikku onnettoman raukan! (Auralle.) Hän sinua
vahvistakoon ja suokoon sinulle armonsa!

REETU (Höpisten). Niin, niin, niin! Sirkkuseni! Sirkkuseni! Niin,
niin, niin!

AURA (Reetulle, kiihtyen). Sinuthan minä jätin lapsen kanssa? Niinkö
sen perään katsoit? Niinkö taloa katsoit? (Polvistuen lapsensa ääreen.)
Lapseni! Pikku lapseni! (Reetulle.) Itsensä pelasti, lapsen jätti,
tukehutti, poltti!

REETU (Kuin mielipuoli vuoroon itkien, vuoroon nauraen). Niin, niin,
niin! Sirkkuseni! Sirkkuseni! Minä, minä -- --

AURA (Huudahtaen). Kuuletteko hyvät ihmiset, mitä se sanoo? Hän sen
poltti! Hän sen poltti!

REETU (Ivallisesti, katkerasti, molemmin vapisevin käsin Auraan
osoittaen, niinkuin häntä tavoitellen ja yrittäen nousta). Niin, niin,
niin! Minähän sen tein! Minähän sen tein! Kukas muu?! Minähän sen tein!
(Lyyhistyy kokoon.)

HELENA: Herra Jesus siunatkoon!

PORTIMO (Roslundille). Mutta sehän ei ole mahdollista!

ROSLUND (Kohauttaa olkapäitään). Murhapolttoako?

AURA (Kun epätoivossaan huutaen, eri puolelle kääntyen, kädet
ylhäällä). Kuulitteko?! Kuulitteko?! Kuulitteko?!

    Esirippu.




NELJÄS NÄYTÖS.


(Huhmarin kosken ranta: oikealta puolelta viistoon viettävä, koivuja ja
pajuja kasvava äyräs, jota myöten etualalta oikealta taka-alalle
vasemmallepäin joen rantaan saakka kulkee aita. Aidassa, vähän matkaa
rannasta, on portti ja siitä hiukan taempana puoliympyrään rakennettu
penkki sekä sen keskellä pöytä. Tämä näköalapaikka rannassa on
niemekkeen tapainen tasainen kallio kosken niskassa; perälle aukeaa
järveä, saaria ja metsää, vasemmalla, aivan vastapäätä penkkejä, joen
toisella puolen on jyrkkä kallioseinä, jossa kasvaa muutama
vaivaispetäjä. Aidasta etualalle päin, mäentörmällä, kasvaa ruohoa,
voikukkia ja kissankelloja ja alempana on hiekkatie, joka vie oikeasta
etualan nurkasta mainitulle portille. -- On ilta, tyyni ja hiljainen;
kuuluu vain etäistä kosken kohinaa).

(Roslund ja Portimo tulevat oikealta tietä myöten).

PORTIMO: Nimismies siis on jo ryhtynyt tutkintoa pitämään tämänpäivän
tulipalon johdosta?

ROSLUND: Tietysti. Viipymättä saapui hän paikalle.

PORTIMO: Ja Ahkio on pidätetty?

ROSLUND: Ei lopullisesti. Mutta häneenhän kaiken todennäköisyyden
mukaan syy lankeaa.

PORTIMO: Jos ukko ollenkaan on syyn takeinen?

ROSLUND: Kuinka niin?

PORTIMO: Miesparka tuntuu olevan kuin päästä sekaisin aivan.

ROSLUND: Se voi hyvinkin olla teeskentelyä.

PORTIMO: Sitä en hänestä uskoisi. Pikemmin oli hän kaikista sielun
kärsimyksistään joutunut semmoiseen tilaan.

ROSLUND: Teillähän oli keskustelu hänen asioistaan ennen tulipaloa ja
voitte siis sen nojalla jotakin päättää.

PORTIMO: Sen nojalla juuri olen tullut siihen johtopäätökseen. Se oli
tilapäisessä mielenhäiriössä tehty epätoivon työ, -- psykoloogisesti
kyllä mahdollinen.

ROSLUND: Hauskahan olisi tietää mitä kaikkea hän teille, pastori,
puhui, mutta -- --

PORTIMO: Nyt en voi tietenkään kaikkia sanoa, mutta oikeuden
edessä -- --

ROSLUND: Tietysti, tietysti. Enhän minä tahdokaan urkkia. Mutta puhuiko
hän mitään teille lapsesta, koska se ajatus näkyy eniten pyörineen
hänen päässään?

PORTIMO: Kyllä, niin paljon, että tulin siihen käsitykseen, että hän
oli siihen kovin kiintynyt.

ROSLUND: Ja kun äidin tähden koti oli käynyt hänelle sietämättömäksi,
niin hän polttamalla sinne sekä itsensä että lapsensa tahtoi tehdä
lopun kaikesta. Onhan se kyllä selitettävissä.

PORTIMO: Joka tapauksessa se on kovin merkillinen murhapoltto:
salaperäinen, hämäräperäinen.

ROSLUND: Kieltämättä. Mutta hänen oma tunnustuksensa heti palopaikalla
todistaa, että ketään muuta siitä ei voi epäilläkään. Eikä mikään
toistaiseksi viittaa sinne päinkään, että se olisi jonkun toisen tekoa.

PORTIMO: Voisihan olla, että tuli pääsi irti hänen nukkuessaan. Hänhän
kuuluu panneen maata. Vaimo oli poissa, kekäle putosi uunista maahan ja
kun tavallisesti uunin eteen varomattomasti puita jätetään, niin
paljonkos siinä tarvittiin, että huone oli ilmiliekissä tuota pikaa. Ja
kun uuni oli siinä likellä ovea, niin ei hän enää sitä tietä päässyt
ulos, vaan syöksyi ikkunalle. Mitenkäs muuten olisi selitettävissä,
että hän jäi ikkunalaudalle retkottamaan?

ROSLUND: Hyvin yksinkertaisesti. Tunnettuhan on, että kun tahtoo saada
tulen paremmin palamaan, niin avaa ikkunan. Epäilemättä ukko oli siinä
tarkoituksessa tullut ikkunalle ja siihen sitte savusta typertynyt, kun
savu alkoi tupruta ulos.

PORTIMO: Minä luulen, että ukko on liian yksinkertainen sitä konstia
käyttääkseen.

ROSLUND: No, mutta lapsi sitte? Ellei olisi ollut hänen tarkoituksensa
tehdä murhapolttoa ja jos hän sitä lasta niin kovin rakasti, niinkuin
hän kaikesta päättäen rakasti, niin miksi ei hän sitä ihan ensimäiseksi
koettanut pelastaa ja siepannut käsivarrelleen ikkunasta mennäkseen?

PORTIMO: Epäilemättä oli hän niin unen pöppörössä, niin sekaisin.

ROSLUND: Uskomatonta! Sen ajatuksen -- psykoloogisesti -- minun
mielestäni olisi pitänyt ensimäisenä pyöriä hänen päässään, --
unissaankin.

PORTIMO: Ettei hän niin tehnyt, se kai sitte sai hänen noin sekaisin
puhumaan ja sanomaan hänen tehneen murhapolton.

ROSLUND: Ei, ei, kyllä tuo tuntuu minusta liian, liian, -- kuinka
sanoisin -- pinnistetyltä.

PORTIMO: Ei suinkaan enemmän, kuin toinenkaan olettaminen. Päinvastoin.

ROSLUND: Sittepähän saadaan nähdä, mikä arvelu on oikeampi.

PORTIMO: Niin, toivotaan että tutkimus luo valoa tähän kovin hämärään,
surulliseen juttuun. (Alkavat mennä portille.)

ROSLUND (Avaa portin). Mutta ukon oma tunnustus, herra pastori. Sehän
on enemmän kuin mikään muu!

PORTIMO (Mennen Roslundin pyynnöstä edellä.) Enhän minä kiellä.

ROSLUND (Seuraa, sulkien jälkeensä portin). Eihän sitä niin vain oteta
semmoista rikosta niskoilleen!

PORTIMO: Paljon on, paljon, vaikuttimia, joita ehkä emme tunne vielä.

ROSLUND: Kaikkihan on mahdollista. -- Eikös istuta hetkeksi tähän?
(Istuutuvat penkeille näköalaa katsomaan ja puhelemaan.)

MANU (Ilmestyy samalla taka-alalta oikealta äyräälle ja lähestyy
vaanien aitaa. Huomattuaan Roslundin ja Portimon istuvan rannalla hän
kyykistyy ja jää kurkistamaan aidan raosta etualalla kulkevalle
tielle.)

AURA (Tulee juosten oikealta tietä myöten).

MANU (Kohottaa päänsä yli aidan). Aura! Aura!

AURA (Hengästyneenä). Sielläkö olet?

MANU: Hss! Tuolla istuu ihmisiä rannalla: insinööri ja pastori. Nouse
tänne likemmäksi!

AURA (Menee Manun luo; aita jää heidän välilleen. Keskustelu heidän
kesken käy puolikovaan). Juoksin niin, että sydän nousi kurkkuun. Onpas
tänään ollut päivä!

MANU: En luullut tulevasikaan.

AURA: Pääsin kuulustelusta pois puoleksi tunniksi. Tavataan täällä
sitte myöhemmin uudelleen. Nyt ei ole pitemmältä aikaa.

MANU: Eikä sovikaan täällä olla, kun nuo tuolla istuvat. Ja muutenkin
tässä tähän aikaan vielä ihmisiä enemmän liikuskelee. -- No, mitäs
siellä on kyselty ja selville saatu?

AURA: Linnaan se vanha hepsu nähtävästi joutuu.

MANU: Ihanko?

AURA: Tiettävästi -- murhapoltosta. Asiahan on niin selvä ettei
selvempää olla voi. Helena Häkkinen oli ainoa, joka huoneessa kävi
ennen tulen irtipääsyä, vaan eihän se, Reetun hyvä ystävä ja suosikki,
voine syylliseksi kääntyä, ammoin kuin Reetu kohta itse oli pakoitettu
tekonsa tunnustamaan.

MANU: Kovin se juttu kuulostaa merkilliseltä.

AURA: Aivot kun on ihmiseltä sijoiltaan, niin tekee jos mitä. Joko
linna tahi hullujen huone sillä on edessä, -- jompikumpi.

MANU: Reetu parka! Oikein säälittää.

AURA (Teeskennellysti). Minuakin säälittää, vaikka niin paljon olen
kärsiäkin häneltä saanut -- sinun tähtesi Manu. Ja lapsenkin siinä
kadotin -- kaikki sinun tähtesi vain.

MANU: Minun? Mitä joutavia minua asiaan sekoitat!

AURA: Asiaan?! En, Jumala minua siitä varjelkoon! Päinvastoin olen
iloinen, sillä nythän ei enää mitään esteitä voi välillämme olla eikä
välillemme tullakaan.

MANU: Kuka sen vielä tietää.

AURA: Kuinka niin? Kuinka niin?

MANU: Kuinka asia oikeudessa lopullisesti voi päättyä. Se voi kestää
vuosikausia ala- ja yläasteet käydessään.

AURA: Mutta kun se on niin selvä, kuin päivä. Ja kai minä hetikin siitä
miehestä lain mukaan eron saan, kun se linnaan viedään tahi hourujen
hoitolaan joutuu, ja olen vapaa uusiin naimisiin -- sinun kanssasi.
Eikö niin? Sehän on selvä.

MANU: Selvä, kun on selvä ja selvitetty, vaan sitä ei se vielä ole.

AURA: Maltathan sinä nyt vielä tuon yren odottaa? Ja olenhan minä sinun
nyt jo kokonaan muutenkin.

MANU: Niin vastenmieliseltä tuntuu kaikki nyt tuon tämän päiväisen
tapahtuman jälkeen.

AURA: Mitä sanotkaan, Manu? Peräytymäänkö jo lähdet? Itsehän olet
sanonut, ettet tyytyisi minua näin vain pitämään, vaan että kokonaan
vaimoksesi tahdot.

MANU: Enhän minä mitä peräydy.

AURA: Mitäs sitte tarkoitat? Sallimahan itse näkyy kaikki niin
järjestävän, että tahtosi tulee täytetyksi.

MANU: Jopahan! Poishan joudun paikastanikin. Ja juuri sinun tähtesi.

AURA: Et saa lähteä. Et vielä. Sinun täytyy pyytää saada jäädä. Sinun
täytyy pyytää insinööriltä anteeksi.

MANU (Naurahtaen). Anteeksiko? Minä? Mistä? Taitaa jäädä tekemättä
minulta.

AURA: Teethän?! Minun tähteni! Tämä kerta! Että saat olla täällä siksi
kuin asiamme on selvä.

MANU: Mitäs minä täällä sen ajan teen? Ostan heti tilani ja muutan
sinne.

AURA: Mitä? Hetikö? Entäs minä, Manu! Ajattelehan!

MANU: Kah! Maltathan sinä nyt vielä tuon yren odottaa?

AURA: Sinäkö nyt noin puhut?

MANU: Kun ei muuten käy päinsä, Aura.

AURA: Käy, käy! Minä en sinua laske. Minä pyydän itse insinööriltä
sinun puolestasi.

MANU: Sen saat, jukoliste, sinäkin jättää tekemättä.

AURA: Semmoinenko nyt on ääni kellossa?

MANU: Semmoinen -- siinä suhteessa! Minä en salli kenenkään toisen
sekaantua minun omiin asioihini.

AURA: Yhteinen asiammehan se on: yhtä paljon minun, kuin sinunkin. --
Minä en voi sinusta erota, Manu, nyt enkä koskaan. Vaan nyt sinä, kun
yksin olen, kun ei ole ketään turvaa minulla, kun sinua eniten
tarvitsen, kun olen vain kaivannut sitä hetkeä, että saisin sinut yksin
pitää ja omaksesi kokonaan tulla, nyt sinä tahdot lähteä ja jättää
minut. Niinkö, Manu? Niinkö?

MANU: Älä nyt joutavia vetistele! Eihän nyt vielä mikään lopullisesti
ole päätetty. Saadaan nyt nähdä, minnepäin asia kääntyy.

AURA: Nyt sinä vain väistelet! Mutta muista, Manu, että kaikki olen
antanut, kaikki uhrannut sinun tähtesi, -- elämäni, kaikki, kaikki.

MANU: Kaikki, kaikki! Kuulenhan minä sen ja tiedän.

AURA: Niinpä pysykin sanassasi, sinä!

MANU: Mitäs en ole pitänyt? Kaikki olen minäkin tehnyt, mitä sinä olet
pyytänyt ja tahtonut. (Katsoen rantaan, jossa Roslund ja Portimo
nousevat lähteäkseen.) Tuolla nousevat! Ehkä tulevat tännepäin!
Erotaan!

AURA: Tulet siis uudelleen myöhemmin? Tuletko?

MANU: Tulen, tulen!!

AURA: Silloin saamme kaikki puhua loppuun -- ja päättää! Ihanko varmaan
tulet?

MANU: Milloinka olen sinulle sanani rikkonut? Olenko kertaakaan vielä?

AURA (Käden puristus yli aidan). Et, Manu, et. Uskon sinua. Hyvästi
siksi! (Juoksee pois oikealle.)

ROSLUND: Pastori lähtee siis vielä etemmäksi kävelylle? (Hyvästelyä.)

PORTIMO: Menenpähän vielä pitkin järven rantaa. On niin ihana ilta.

ROSLUND: Minun täytyy jo rientää kotiapäin. Näkemiin, näkemiin! (Tulee
portista etualalle.)

MANU (Tekee hänelle hyvänpäivän lakkiaan nostaen).

ROSLUND: Mitäs Manulla? Onkos minulle asiaa?

MANU: Toin vain hevosen tuonne hakaan. (Hyppää yli aidan ja lähestyy
Roslundia.) Mutta olisihan vähän asiaakin, jos insinöörin niinkuin
passaisi kuulla?

ROSLUND: Eikös siitä olisi kotonakin voinut?... Mitä niin sitte?

MANU: Tahdoin vain ilmoittaa, että ehkä on parasta, että sanon itseni
irti nykyisestä toimestani.

ROSLUND: No? Mitä se tarkoittaa?

MANU: Olen kuullut, että insinööri on tyytymätön minuun.

ROSLUND: Siinä tapauksessahan on luonnollisinta, että minä sanon irti
Manun.

MANU: Ajattelin, että teenpähän sen sitte ennemmin itse, kun että se
minulle ilmoitetaan.

ROSLUND: Manu siis on itse syyllisyydestään tietoinen, koska sen
minulle ilmoittaa.

MANU: En tiedä mitään semmoista tehneeni renkinänne, että teidän
tarvitsisi minuun tyytymätön olla.

ROSLUND: Kukas minun mielipiteeni sitte on Manulle ilmaissut?

MANU: Olenpahan vain syrjästä kuullut.

ROSLUND: Suoraa vastausta minä en kysymykseeni odottanutkaan. Tahdoin
vain sillä viitata, mistä syy tyytymättömyyteeni on etsittävissä ja
että siihen voi antaa aihetta muullakin lailla, kuin vain omain
tehtäväinsä laimiinlyömisellä.

MANU: Minun mielestäni tekoni kuuluu tehtaalaisten yksityisen elämän
piiriin ja on vain heidän itsensä arvosteltava ja rangaistava, jos se
senlaatuinen on.

ROSLUND: Mutta minun mielestäni on tuo aivan väärä käsitys, aivan väärä
ja julkea sitä paitsi. Tehtaalaisten iltamat ovat julkiset ja
viranomaisten julkisen valvonnan alaiset. Tapahtumat niissä koskevat
siis myös itse tehdasta ja minua tehtaan isännöitsijänä. Se on niin
selvä asia, että minua kummastuttaa, että minun on pitänyt tämä vielä
Manulle selittää. Mitä seurauksia viimeisestä iltamasta muuten on ollut
ja mitä kaikkea sen johdosta on ilmi tullut, sen Manu itse kyllä tietää
selittämättäkin.

MANU: Senpätähden lienee parasta, että koetan kaikkia muita seurauksia
välttää ja -- muutan pois.

ROSLUND: Ellei Manu luota itseensä ja luule, että elämänsä paranee,
toisin sanoen, ettei ainakaan mitään samallaista tahi senkaltaista
tapahdu, joka saattaa elämän tehtaalla huonoon huutoon.

MANU: Minä luotan niin paljon itseeni, että luulen jo voivani oman
talon perustaa ja hoitaa sitä niin, ettei se ainakaan huonoon huutoon
tule.

ROSLUND: Vai niin! Sittehän asia on puhuttu. (Menee nopeasti oikealle.)

MANU (Hänen jälkeensä). Niinpä minunkin puolestani. (Katsoo kotvan
hänen jälkeensä, kääntyy sitte, huomaa Lainan ja Vilpun tulevan perältä
rantaa pitkin näköalapaikalle, kyykistyy, hiipii ylös aidan luo,
kiertää oikealla aidan toiselle puolelle ja ilmestyy sinne samalle
paikalle, missä ensikerralla oli, ja painautuu jälleen piiloon aidan
taakse.)

LAINA: Istutaanhan tähän!

VILPPU: Eikös tuolla nurmikolla ole parempi? Tule! Mennään sinne!
(Avaa portin.)

LAINA: Sama se! Mennään! (Tulee portista etualalle.)

VILPPU (Seuraa ja sulkee portin). Tuossahan ennenkin on istuttu.
(Osoittaa nurmikolle alemma sitä kohtaa, mihin Manu aidan taakse on
piiloutunut.)

LAINA (Tunnustelee ruohoa). Ei ole kastetta nurmella ollenkaan: ihan
kuiva. (Istuutuvat.)

VILPPU: Mutta onpas nyt tyyni ja leuto ilta: ei lehtikään lepata
puussa.

LAINA: On. Ihana oikein. (Hetken äänettömyys.)

VILPPU: Minä lupasin kertoa sinulle jotakin, Laina.

LAINA: Niin, no? Mitä se on?

VILPPU: On sattunut suuri onni minulle. Jos suostut, niin voimme
perustaa yhteisen kodin piankin.

LAINA: Millä keinoin?

VILPPU: Olen saanut muutaman sadanmarkan rahaa...

LAINA: Mistä niin?

VILPPU: Ja sitte ehkä saan palkankorotusta tahi paremman paikan --
ehkä.

LAINA: Mistä olet rahaa saanut?

VILPPU (Hämäten). Olenpahan vain saanut.

LAINA: Ei ole totta.

VILPPU: Vaikka paikalla näytän. Tuossa! (Ottaa povitaskustaan setelit,
näyttää ja pistää ne paikalla takaisin.) Uskotkos nyt?

LAINA: Sano! Mistä olet saanut?

VILPPU: Enpäs sano! Eikös ole saman tekevä, mistä olen saanut. Välistä,
näet, rakkauskin kovan onnen voittaa.

LAINA: Minäpä en suostu, ellet sano.

VILPPU: Ja minä olen luvannut, etten sanoisi.

LAINA: Sittepä ei tule asiasta mitään.

VILPPU: Niinkö siis, että suostut varmaan, jos sanon?

LAINA: Saadaan nähdä! Saadaan nähdä!

VILPPU; Ei, sinun pitää luvata se varmasti ja vannoa päälle.

LAINA: Jos olet lainaksi ottanut, niin en sitä hyväksy, sillä elää
kituuttamaan lainarahoilla minä en suostu.

VILPPU: Etpäs arvannut oikein.

LAINA: Helenaltako sitte olet saanut? Periähän et ole keltään voinut.

VILPPU: Erehdyit vieläkin.

LAINA: Sitte et ole niitä oikealla tavalla saanut.

VILPPU: Laina! Varastaneenko minun ne luulet...! Johan sinä nyt!..!

LAINA: Sitä en luule. Mutta olet joltakin ne pyytänyt.

VILPPU: Enkä sitäkään.

LAINA: Mitenkäs sitte? Selitähän!

VILPPU: Pyytämättä olen ne saanut. Ihan kouraani ovat ne tupatut.
Sallima on ne lähettänyt minulle, -- meille.

LAINA: Kuka se sallima sitte on? Sinun pitää se minulle sanoa!

VILPPU: Näinkö sinä todenperään vaadit?

LAINA: Miksi sinä epäilet sitä ilmaista? Sinä pelkäät jotakin.

VILPPU: Minulla ei ole syytä pelätä. Ja kun nyt niin räiskeästi sitä
vaadit, niin sanon: Auralta sain.

LAINA (Kovin kummastellen). Auraltako?

VILPPU: Niin juuri.

LAINA: Milloinka niin?

VILPPU: Tänään -- päivällä -- vähää ennen tulipaloa.

LAINA: Nyt en minä ymmärrä mitään! Kuinka hän tuli ne sinulle
antaneeksi? Mitenkä ja missä tarkoituksessa?

VILPPU: Otti vain ja kutsutti luokseen, kun päivälliselle kotia menin
ja äitipuoli käski minun siinä sivumennen viedä hänelle lämpimät, otti
ja pisti rahat kouraani, toivoen, että niin pian kuin suinkin menisimme
yhteen.

LAINA: Tuo vasta on merkillinen menettely! Mitä rahoja ne sitte ovat ja
mikä tarkoitus niiden antamisessa piilee? Etkös, Vilppu, ole sitä
itsekin ajatellut?

VILPPU: Kummastuttihan se minuakin. Mutta kun se ne niin väkisin
käteeni työnsi, niin kiitin ja otin. Miks'en sitte semmoista lahjaa
olisi ottanut?

LAINA: En minä vain. Enkä huoli siitä vähääkään. Etkä sinäkään sitä saa
vastaan ottaa.

VILPPU: Oletpa sinä nyt kovin kummallinen. En minä siinä mitään pahaa
nähnyt.

LAINA: Ellet silloin nähnyt, niin kai nyt huomata pitäisi jotakin
tulipalon jälkeen. Kuka sen tietää, mikä siinä takana on. Ihan minua jo
pelottaa ja kauhistuttaa.

VILPPU: Mikä niin? Joutavia kuvittelet.

LAINA: Oikein kamalia aavistuksia alkaa päässäni herätä, kun muutenkin
niin hämärältä kuulostaa koko se murhapolttojuttu.

VILPPU: Selitähän toki!

LAINA: En sano mitään, mitä luulen. Mutta voivat ne rahat esimerkiksi
olla vain etukäteen sinun turviisi toimitetut, etteivät nekin palaisi
ja löytyisi niiltä, joilta ei pitäisi löytyä...

VILPPU: Vielä häntä kaikkia!...

LAINA: Eikä sillä hyvä. Voivat sinulta vielä niitä tulla takaisin
vaatimaan ja saatat joutua, Jumala ties, jos mihin rettelöihin. Ei,
Herran tähden, minä en suostu, en mihinkään, en ikinä mihinkään
kauppoihin noiden rahojen kautta.

VILPPU: Johan sinä nyt, Laina, koko minun asiani pilasit, iloni ja
onneni kokonaan.

LAINA: Neuvoisin minä sinuakin, Vilppu, olemaan varovainen ja
toimittamaan ne setelit ajoissa takaisin.

VILPPU: Mutta, Laina hyvä, nehän annettiin nimenomaan, että minä voisin
oman kodin perustaa. Ja tiedäthän, että Aura aina on ollut niin kiltti
ja ystävällinen ja hyväsydäminen minulle, aina minua säälinyt ja hyvää
minulle toivonut.

LAINA: Kyllä, kyllä minä sen tiedän, Mutta että tuossa lahjassa ei
mitään hyvää piile, ainakaan minua kohtaan, sen minä ihan vissisti
tiedän ja sen päälle vannoakin voin.

VILPPU: Jopa sinä nyt kovin minua loukkaat. Meidän naimisemme siis ei
mitään hyvää tietäisi sinulle?

LAINA: Usko minua, Vilppu, ilman pitemmittä selityksittä, että kyllä
siinä vilppiä Auran puolelta on. Sillä niin epäitsekäs hän ei suinkaan
ole, kuin sinä luulet ja miksi hänen muka jalo tekonsa hänet tekee.

VILPPU: Mennään sitte Auran luo! Selittäköön hän sinulle kaikki!

LAINA: Hulluko sinä olet?!

VILPPU: Kah, kun et sinä usko!

LAINA: Uskon minä sen verran, etten mihinkään nyt suostu -- en millään
mokomin.

VILPPU (Alla päin). Sekö siitä sitte tulikin!?

LAINA: Se.

VILPPU: Ehkä sittenkin vielä minua varkaaksi luulet? Luulet ne rahat
minun huonolla tavalla saaneen?

LAINA: Varkaaksi en sinua, Vilppu, usko. Mutta ei ne hyvälläkään
tavalla saatu ole, se on minun ajatukseni, ei ainakaan hyvässä mielessä
annettu.

VILPPU (Nousee). No, siinä tapauksessa, jotta asia oikein selviäisi,
käyn minä sitte hakemassa Auran tänne.

LAINA (Nousee myös). Mitä se asia siitä paranee?

VILPPU: Paranee se. Minä en nyt sitä tähän jätä. Ymmärräthän sen itse,
Laina? Minulle tämä on vakava asia. Odotathan täällä? Minä käyn
pyytämässä Auraa tänne. Odotatko?

LAINA: Voinhan minä odottaa. Mutta ei siitä sittenkään mitään lähde.

VILPPU: Saat nähdä. Tullaan ja selvitetään, niin saat itse kuulla ja
sitte vasta voit lopullisesti päättää. Tuon hänet kohta puheillesi
vissisti. (Rientää oikealle.)

LAINA: (Aikoo mennä näköalapaikalle.)

MANU (Näyttäytyy samalla aidan takana.) Hyvää iltaa, Laina!

LAINA: Hyi, kun säikähdin! Manuko siellä on?

MANU (Hyppää aidan yli). Uskaltaako tulla puhuttelemaan?

LAINA: Milloinkas siihen on pitänyt lupa pyytää?

MANU (Tulee alas tielle ja kättelee). Kun näin yksin iltamyöhään ollaan
kävelyllä.

LAINA: Voihan siihen syytäkin olla.

MANU: Tiedän, tiedän kyllä sanomattakin.

LAINA: Mistäpä Manu sen nyt niin hyvin tietäisi?

MANU: Suoraan sanoen ja väärään valehtelematta: satuin kuulemaan, kun
tahallani kuuntelin. Tuossa noin istuin aidan takana: silmilläni
kurkistelin ja korvillani kuulin kaikki, mitä tässä Laina Vilpun kanssa
keskusteli.

LAINA: Onpas se Manu koko ovela ja utelias.

MANU: Ei olisi päähänikään pälkähtänyt teitä täältä tavata, ellei olisi
sattuma saattanut. Hevosen toin tuonne laitumelle ja juuri ennen teidän
tuloanne tässä samassa paikassa insinööriä puhuttelin.

LAINA: Se on totta: näimme insinöörin edellämme tässä pastorin kanssa
istuvan.

MANU: Totuus ei pala tulessakaan!

LAINA: Vai kuuli Manu siis kaikki?

MANU: En sanaakaan päästänyt korvieni ohi, niin oli kumma kuulemani.

LAINA: Mitäs Manu siitä arvelee?

MANU: Vilppuparka taisi saada rukkaset.

LAINA: En ole semmoiseen epävarmaan yritykseen koskaan tositeossa
aikonutkaan mennä.

MANU: Sepä oli hauska kuulla.

LAINA: Saatikka sitte tuommoisilla apuneuvoilla.

MANU: Joilla on pohjaltaan perin itsekäs tarkoitus, sen minä heti
huomasin.

LAINA: On se Aura koko kavala kappale.

MANU: Mitäs Laina siitä luulee, saanko kysyä, -- siitä tarkoituksesta?

LAINA: Luulen, mitä luulen, mutta jätän sanomatta.

MANU: Ehkäpä minä sen sitte nyt uskallan ja saan suoraan sanoa, koska
sen molemmat tiedämme?

LAINA: Enhän minä kiellä.

MANU (Ottaen häntä kädestä). No, tarkoitus on tietysti yksinkertaisesti
estää minut saamasta Laina, niinkuin minun on ollut aikomukseni ja
haluni.

LAINA: Niinkö?

MANU: Tositeossa aina, vaikka tässä vähän olenkin toisen verkkoon ollut
kietoutumaisillani. Sallima näkyy minut niistä juonista tässä hyvissä
ajoin pelastavan.

LAINA: Juonia ne ovat ja oikein kamalia, todenperään. Jumala ties, mitä
niistä lopulta ilmi käykään.

MANU: Niinkö Laina luulee? Ja mitä sitte?

LAINA: En tahdo edeltäpäin sanoa mitään, mutta kyllä uskon, että
luuloni vielä toteutuu.

MANU: Vähän jo minäkin sitä aloin tuumia. Ihankohan hän onkin sitte sen
murhapolton toimeenpannut?

LAINA: Kyllä se taitaa sinnepäin vain kääntyä. Saadaanhan nähdä.

MANU: Jo tässä sitte pitää taivasta kiittää.

LAINA: Manunpa tähden Aura siihen tekoon kuitenkin lienee joutunut.

MANU: No, sitte hän yhtä paljon Lainan ja meidän kummankin tähden, jos
niiksi tulee. Meitä se on tahtonut estää yhteen pääsemästä, samalla kun
on Vilpun ja Lainan naimista edistää halunnut.

LAINA: Semmoiseen surkeaan umpikujaan se sillä kateudellaan on sitte
asiansa ajanut.

MANU: Kun ei ole entinenkään elämä alunpitäen, kuulenma, iloa ollut!
Sääli on vähän raukkaa!

LAINA: Saadaanpa kuulla, miten hän nyt itse minulle asian selvittää.

MANU: Minä siis jään seurasta pois: lähden ajoissa tieheni. Muuten
lähden piankin koko seudulta. Tietääkö Laina sen?

LAINA: Kuinka niin? Minne?

MANU: Paikkani jätän. Muutan pois. Talo on oma jo katsottu. Perustan
oman kotini, niinkuin olen jo ennenkin puhunut. Nyt siitä tosi tulee;
toinen alkaa elämä ja toinen kuranssi.

LAINA: Ihanko todella, Manu?

MANU: Ja sinne toivon voivani Lainankin noutaa? Eikö niin -- nyt? Eikö
sopisi minunkin kevytmielisyyteni unhottaa ja pahat tekoni kaikki?

LAINA: Ei puhuta tässä siitä nyt. Voidaanhan toiste tavata.

MANU (Käsi kädessä Lainan kanssa). Ei puhuta sitte. Jos vain on lupaus
ja varma toivo, niin ei enempää puhuakaan tarvitse. Onko?

LAINA (Kuiskaten). Eiköpähän, Manu!

MANU: Sitte alkaa minun puolestani jo kaikki olla selvillä. Selvittäkää
nyt tekin -- muut. (Puristaa Lainan kättä ja rientää portista nopeasti
perälle.)

LAINA (Jää yksin kotvaksi mietteissään seisomaan. Hän kääntyy
astuakseen tietä oikealle).

AURA (Tulee samassa häntä vastaan juosten). Lainako täällä? Iltaa!

LAINA: Entäs Vilppu? Minnekäs hän jäi?

AURA: Vilppuko?

LAINA: Hänhän läksi Auraa tänne hakemaan.

AURA: Mitäs hänellä, -- teillä on minun kanssani tekemistä?

LAINA: Semmoisen kysymyksen voisin minä pikemmin tehdä Auralle meidän
asioihimme nähden.

AURA: Mitä Laina tarkoittaa?

LAINA: Sitä, että missä suhteessa Aura niin auliisti on tahtonut huolta
pitää meidän naimisistamme?

AURA: Sekö ei Lainaa miellytä, että minä niin vähällä olen voinut
Vilppua auttaa?

LAINA: Ei se apu minulle vähyytensä vuoksi ole vastenmielinen, vaan sen
vuoksi, että sen tyrkyttäminen toiselle oli ihan joutava eikä suinkaan
vie siihen, mihin oli tarkoitettu. Sillä minä en koskaan suostu niitä
rahoja käyttämään enkä niiden ottajaankaan.

AURA: Vai niin? Kovinpas Laina puolestaan siinä asiassa ylpeä on.

LAINA: Niin olen.

AURA: Ettei vain katumoiksi käy perästäpäin?

LAINA: Eikä käy. Pikemmin voisi katumoiksi käydä, jos ottamaan
suostuisin.

AURA: Sitäkö kuulemaan Vilpun siis piti käydäkin minua tänne hakemassa?

LAINA: Tuli annetuksi vastaus jo ennenkuin selityksen sain, jota
Auralta kaipasin. Vaan nytpä en enää sitä kaipaakaan.

AURA: Sen sijaan olen minä tässä niin ymmällä Lainan sanoista, että
mielelläni vähän selitystä niihin tarvitsisin.

LAINA: Aikapa ne kyllä selvittänee ilman minuttakin, -- ne ja paljon
muutakin.

AURA: Syytöskö tuo on salainen jostakin minua vastaan? Siinä
tapauksessa on parasta puhua suunsa puhtaaksi.

LAINA: Minua ei haluta nyt eikä ole haluttanut ennenkään sekaantua
toisten asioihin. Senpätähden on parasta, että lähden ja lähetän nyt
Vilpun tänne, niin saatte kahden tuon keskinäisen asianne selvittää.

AURA: Kutsumatta olen tänne tullut enkä kutsu ketään tulemaankaan.
Parasta on jättää Vilppukin sitte tänne lähettämättä. Minä en häntä
ainakaan tarvitse.

LAINA: Enkä liioin enää minäkään. Vaan jos hän vielä sattuu tulemaan,
niin pyydän sanomaan, ettei hänen tarvitse minua täällä odottaa. Hyvää
yötä sitte! (Menee oikealle.)

AURA (Hänen jälkeensä kauan katsoen). Mitä on tapahtunut? Mitä on
tekeillä nyt? (Levottomasti ympärilleen silmäillen.) Alkavatko epäillä?
Alkavatko sittenkin olla jäljillä asiasta? Mutta missä on Manu? Miks'ei
hän ole jo täällä? Miks'ei hän jo tule? -- Vaan kukas se tuolta
juoksee? Vilppuhan se on!

VILPPU (Tulee juosten rantaa pitkin portin kautta etualalle). Täällähän
Aura on! Kävin hakemassa Lainan tähden; äitipuoli sanoi Auran jo
tännepäin lähteneen. Mutta missäs Laina on?

AURA: Hän lähti vast'ikään. Sanoi, ettei tarvitse häntä odottaa.

VILPPU: Itsehän hän lupasi täällä odottaa minua.

AURA: Kai sitte sillä aikaa jo ehti jotakin väliin tulla.

VILPPU: Puhuiko hän mitä?

AURA: Kyllä.

VILPPU: Mitä? Mitä hän sanoi?

AURA: Kaikellaista hämärää, mutta selvään kuitenkin sen, ettei hän
koskaan mihinkään suostu.

VILPPU: Mutta eikös Aura selittänyt?

AURA: Kovin oli ylpeä. Ei tahtonut mitään kuulla eikä itse mitään
selittää.

VILPPU: Minulle se nyt on ihan käsittämätöntä tämä kaikki, tämä
tämmöinen käänne.

AURA: Vaan ei minulle. Palaneen käry siinä paikalla tuntui.

VILPPU: Että mitä niin?

AURA: Että Vilppu sitä ei kuitenkaan saa siihen jättää. Kaikki pitää
koettaa, ihan viimeiseen asti, saadakseen hänet taivutetuksi. Epäluulot
hajoittaa pitää!

VILPPU: Johan minä. Kaikki sanoin. Olisi vain pitänyt Auran itsensä
vakuuttaa, etteivät ole rahat huonolla tavoin hankitut ja että ovat
hyvässä tarkoituksessa annetut.

AURA: Turha se minun olisi ollut puhua, ellei siinä Vilpun sanat
auttaneet. Ja parasta olisi taitanut olla jättää mainitsematta, mistä
rahat ovat lähtöisin, niinkuin pyysin.

VILPPU: Taisi todellakin tulla hullusti tehdyksi! Mutta kun ei se
muuten ottanut asiaa kuullakseenkaan.

AURA: Sanoinhan: palaneen käry se siinä nyt tuntui! Vilppu juoksee
perässä nyt, koettaa pitää häntä vain silmällä eikä hellitä, ei vaikka
mikä tulisi. Kaikki pitää koettaa, vaan ei saa minua enää asiaan
sekoittaa, ei sanallakaan?

VILPPU: No, ei ei! Mikä ihme tästä nyt tulikaan. (Poistuu nopeasti
oikealle.)

AURA (Epätoivossaan). Hullusti, hullusti on kaikki käynyt! Mitä
olenkaan tehnyt? (Istuutuu tien viereen nurmelle.) Kun ei jo tule se
Manu! Silloinhan kaikki selviää, kun saan kuulla hänen ajatuksensa.
(Hämärtää.)

MANU (Tulee perältä portille). Oletko täällä?

AURA (Hypähtäen pystyyn). Olen. Sieltäkö sinä?

MANU: Pidin sanani. Tulin kuin lupasin, mutta kauan en voi ollakaan
nyt.

AURA: Kuinka niin? Miks'et?

MANU: Asia on päätetty.

AURA: Mikä asia?

MANU: Insinöörin kanssa. Muutan pian pois.

AURA: Sittenkin! Vaikka minä pyysin ja rukoilin. Ja sinähän puolin
lupasit.

MANU: Ei voi aina ja kaikkia pitää, minkä lupaan.

AURA: Niinkö? Sitä en luullut mieheltä kuulevani.

MANU: Ei ole aina syy sysissä vain.

AURA: Nyt eivät ole asiat, niinkuin olla pitäisi, sen näen kaikesta.
Mutta minä seuraan sinua. En jätä sinua, Manu. Sanoinhan, että tulen
kanssasi, jos lähdet.

MANU: Niinhän sanoit. Mutta ei sitä aina voi tehdä, mitä tahtoo ja
aikoo. Taitaa käydä vaikeaksi pääsykin ennenkuin tämänpäivän juttu on
loppuun suoritettu.

AURA: Mitä tarkoitat? Sanoiko sinulle insinööri mitä?

MANU: Eikä sanonut. Muuten vain itsekseni niin perustelen.

AURA: Se ei ole totta. Sinä olet jonkun kanssa puhunut. Olet tavannut
jonkun. Minä arvaan, kuka sen on päähäsi pannut.

MANU: Joutavaa siihen on muita sekoittaa. Omista sanoistasi ja
teoistasi sen päättelen.

AURA: Mistä sanoista ja teoista?! Mitä sinä nyt puhut, Manu? Kuinka
omituisesti sinä käyttäydyt kanssani? Noin tylysti et puhunut päivällä
minulle. (Tarttuu kiinni häneen.) Sinä et saa olla noin, et saa noin
julmasti kohdella minua!

MANU (Väistäen häntä). Älä viitsi, Aura! Älä kajoa minuun käsilläsi!

AURA: Kuule! Mitä sinä sanot? Miksi lykkäät sinä minua luotasi? Manu,
Manu!

MANU: Sanoinhan; ei ole aikaa nyt! Minun täytyy lähteä! On jo niin
myöhäkin.

AURA: Sitäkö varten sitte tulimmekin tänne? Näinkö sinä nyt minulle
puhut? Eikö ole aikaa? Manu! Manu! Sanoitko, että sinun täytyy lähteä?
Lähteä? Myöhäkö -- meidän yhdessä olla? Manu!

MANU: Olen minä pahemmassa kuin pelissä kanssasi tässä nyt.

AURA: Niinkö? Ja minä kun olen kaikki sinun tähtesi tehnyt, kaikki,
kaikki, saadakseni olla kanssasi, pitää sinut, omistaa sinut,
saadakseni sinut omakseni aivan ja ollakseni onnellinen, minäkin kerran
elämässäni. (Heittäytyy hänen kaulaansa.)

MANU (Riistää irti hänen kätensä kaulastaan). Anna olla, minä sanoin!
Päästä! Minun täytyy lähteä! Ei käy se päinsä enää.

AURA (Pitäen yhä häntä kädestä). Ja miks'ei? Miks'ei enää?

MANU: Sen sinä tiedät hyvin, Aura, sanomattanikin! Minulta sitä älä
kysy! Hyvästi! (Irroittaa kätensä, survaisten samalla Auran luotaan, ja
poistuu oikealle nopeasti.)

AURA (Lyyhistyy polvilleen nurmelle ja kirkaisee). Manu! Manu! Yksinkö
minut jätät?! Yksin, yksin, yksin! (Vaipuu suulleen maahan hurjaan,
hillittömään itkuun.)

    Esirippu.




VIIDES NÄYTÖS.


(Sama huone kuin ensimäisessä näytöksessä, mutta korjattuna tulipalon
jälkeen: katto on valaistu, seinät, jotka ennen olivat ilman tapetteja,
ovat peitetyt pinkopaperilla ja uunin ja ovensuun puolella huonetta on
permannossa uudet laudat. Uusi on ikkunakin ja verhot siinä. Perällä on
ruokakaapin sijassa maalaamaton kaappipöytä. Kätkyt on poissa,
sänkysohva on sysätty kokoon ja kansi on päällä. Huone tekee
asumattoman, kylmän vaikutuksen.)

HELENA (Tulee Roslundin seuraamana). Insinööri on hyvä ja tulee
katsomaan. Näin täällä nyt on laitettu korjausten jälkeen.

ROSLUND: No, niin! Onhan täällä jotensakin entisellään. Ahkion vaimo
saa asua täällä toistaiseksi. Helena on hyvä ja tuo hänet vain tänne.

HELENA: Ei se tahdo millään mokomin tulla tänne, herra insinööri.

ROSLUND: Eihän hän voi teilläkään asua niin kauan.

HELENA: Ahdastahan tuo kovin minun kopissani on.

ROSLUND: Varsinkin kun hän semmoisessa levottomassa tilassa on.

HELENA: Kovin hän on käynyt levottomaksi viime aikoina, herra
insinööri.

ROSLUND: Ja mistä syystä? Ettekö ole päässyt selville siitä?

HELENA (Kuin väistellen). Kuka hänet oikein tietää, herra insinööri!
Kuka hänet oikein tietää! Tietysti sen tulipalon johdosta täällä.

ROSLUND: Sen vaikutustahan se luonnollisesti on. Mutta -- --

HELENA: Sen, sen! Minkäs muun?! Luonnollisesti vain sen, herra
insinööri.

ROSLUND: Onkos teidän tiedossanne ehkä mitään muita seikkoja, jotka
häntä noin olisivat tavallista enemmän kiihdyttäneet?

HELENA: Ainahan niitä huhuja liikkuu ja uusia syntyy, mutta en minä
niihin sekaannu, herra insinööri. Syrjässä tahdon pysyä kaikista.

ROSLUND: Ovatko siis ne huhut hänen tietoonsa tulleet ja alkaneet häntä
painostaa?

HELENA: Saattaahan se olla. Hyvinhän se juuri on mahdollista. Varsinkin
se, kun ei kukaan tahdo enää uskoa, että tämä tulipalo olisi Reetun
tekoa ollut.

ROSLUND: Niinkö? Niinkö luulette tekin?

HELENA: No, minä voisin, näin meidän kesken sanottuna, melkein jo
vannoakin sen päälle, herra insinööri.

ROSLUND: Tehän, kuuleman mukaan, viimeinen olitte, joka sitä ennen
sisällä kävitte ja siis voitte parhaiten siinä asiassa jotakin tietää.

HELENA (Salaperäisesti). Niinhän sitä luulisi, niinhän sitä luulisi?
Pahaltahan se näyttää. Ja voihan vielä käydä, että minut rautoihin
panevatkin.

ROSLUND: Eihän sitä kukaan ole väittänyt.

HELENA: Eipä tosin, ei. Sillä johan sen selvä järkikin typeryydeksi
sanoo, että kun minä Reetua viattomaksi väitän, niin kai minä itse
silloin syytön olen, sillä jos minä taas syyllinen olisin, niin en
suinkaan minä, joka muka olen ainoa, jonka syyksi se rikos muuten voisi
joutua, olisi sitä hänen päälleen vierittämättä itse vapaaksi
päästäkseni, he-he-he-he! Ja mitäpä aihetta minulla olisi ollut Reetua
ja heidän lastaan polttaa? Sillä onko kukaan koskaan kuullut minun
Reetusta ajatelleen tai puhuneen muuta, kuin hyvää.

ROSLUND: No, niin. Ahkiohan sen on tunnustanut tehneensä eikä muita
vastaan yhtään mitään sitovia todisteita ole.

HELENA: Niinhän sitä luulisi, niinhän sitä luulisi?! Mutta kyllä se
minun vakaumukseni on, että Reetu kerran vielä, jos Jumala suo,
linnasta kotia tuodaan.

ROSLUND: Asiahan ei ole vielä oikeudessa käsitelty.

HELENA: Siinäpä se on, siinäpä se on!

ROSLUND: Suotavahan se on, että syytön vapautetaan ja syyllinen saa
rangaistuksen...

HELENA: Juuri niin, herra insinööri, juuri niin!

ROSLUND: Ellei sitte, tarkoitan, kaikki jää huolimattomuuden ja
vahingon laskuun.

HELENA (Tuskin kuuluvasti, pilkallisesti nauraen). He-he-he!
Oikeudessapahan se sitte nähdään! Sielläpähän se selviää.

ROSLUND: Tuntuu aivan kuin teillä olisi epäluulonne, Helena Häkkinen.
Sanokaa: ketä te epäilette?

HELENA: Jumala minua varjelkoon! Minä en sano yhtään mitään! Enhän minä
mitään varmaa tiedä. Kuinka minä insinöörille semmoisia sanoisin, jota
en todistaa voi? Johan nyt!

ROSLUND: Mutta Ahkion syyttömyydestä sanotte siltä olevanne varma.

HELENA: Sanon, insinööri, ja olen. Ja kaikki teen, että hänen
syyttömyytensä ilmi tulisi.

ROSLUND (Aikoo mennä). No niin. Siinähän teette oikein. Käykää nyt
sitte noutamassa Aura tänne! Tehkää voitavanne saadaksenne hänet tänne
muuttamaan.

HELENA: Menen, menen paikalla! (Katsoen ikkunaan.) Vaan tuossapahan hän
tuleekin.

ROSLUND: Tuleeko? Itsestään?

HELENA: Vilpun saattamana. Vilppu hänen nyyttiään kantaa. Pyysin
Vilpun, joka hänen kanssaan kauniisti puhua osaa, taivuttamaan hänet
lähtemään.

ROSLUND (Aikoo mennä). Ehkäpä minä lähden. Vaan ei. Kentiesi, hän
tahtoo minulle jotakin sanoa.

HELENA: Insinööri jää vain! (Aukaisee oven.) No, siinähän Aura tulee.
Sehän oli oikein.

AURA (Tulee).

VILPPU (Seuraa häntä, kantaen nyyttiä, jonka laskee sohvalle).

AURA (On kovin muuttunut, kalpea ja levoton; hänen silmänsä, joissa on
omituinen hehku, vilkkuvat sinne tänne.) En minä tänne jää.

ROSLUND: Päivää, Aura! (Kättelee).

AURA: Päivää! Mitä te täällä teette?

ROSLUND: Tulin katsomaan. Täällä on huone taas laitettu kuntoon.

AURA (Helenalle). Sanoinhan: minä en jää tänne asumaan, en.

HELENA: Insinööri kun on niin hyvä ja antaa Auran edelleenkin asua
täällä.

AURA: Mutta minä muutan pois. Tulin vain katsomaan, miltä täällä
näyttää. Mutta tänne en jää. Vilppu, ota taas nyytti, niin lähdetään.
Minä muutan pois koko seudulta.

ROSLUND: Mitä turhia Aura puhuu? Eihän mikään pakoita täältä
muuttamaan.

AURA: Ei pakoita. Mutta minä en jää tänne sittenkään. Kaikki ihmiset
ovat minua vastaan. Kaikki minua vihaavat ja vainoavat täällä. Minä
sanoin, että minä lähden. Eikä kukaan saa minua siitä estetyksi. --
Vilppu, tules tänne! Minulla on sinulle vähän sanomista.

VILPPU: Mitä niin? (Roslund ja Helena menevät peremmälle, jossa
edellinen näkyy jotakin kuiskaavan Helenalle.)

AURA (Vie Vilpun syrjään oikealle puolelle etualalle). Vilppu hyvä,
juokse Manun luo ja pyydä hänen heti tulemaan tänne puheelleni! Sano,
että minä käskin, että hänen pitää heti tulla!

VILPPU: Voinhan minä käydä, mutta tokkopahan joutanee?

AURA: Joutaa, joutaa! Tänäänhän hän muuttaa paikastaan. Tänäiltana hän
lähtee täältä pois. Me lähdemme yhdessä. Minä lähden hänen kanssaan.

VILPPU: Onko se jo päätetty?

AURA: Kun minä kerran niin sanon, niin se on.

VILPPU: Toista minä vain luulin.

AURA: Oletpa sinä lapsellinen, Vilppu. Usko minua, mitä minä sanon.
Minä en häntä jätä. Olen päättänyt häntä seurata ja seuraan vaikka
maailman ääriin asti. Mene, juokse pian, Vilppu hyvä!

VILPPU: Saatanhan minä mennä. (Menee.)

HELENA (Vilpulle jälkeen). Minä tulen myöskin. (Auralle.) Minä kyllä
tulen vielä takaisin, Aura. (Menee.)

AURA: Hyvä on! (Roslundille.) No, menkää tekin! Mitä te tänne jäätte?

ROSLUND: Minulla olisi kanssasi vähän puhuttavaa, Aura.

AURA: Ei minulla ole aikaa, Minä odotan tänne erästä toista henkilöä.

ROSLUND: Kyllä minä kohta lähden. Ole ihan huoleti vain! Älä nyt ole
noin levoton!

AURA: Enhän minä mitä levoton ole. No, mitä teillä sitte on sanottavaa?
Sanokaa pian!

ROSLUND: Sinun pitäisi nyt hiukan tyyntyä, Aura! Sano minulle: kuinka
sinun asiasi oikeastaan ovat?

AURA (Naurahtaen). Mitkä asiat? Olettepas te hepsu! Hyvinhän minun
asiani ovat.

ROSLUND: Minua niin vaivaa tuo sinun tilasi. Sano: kannatko sinä kovin
paljon kaunaa minua kohtaan?

AURA: Mitä te nyt joutavia utelette! Mitä kaunaa?

ROSLUND: Tiedäthän, mitä tarkoitan.

AURA: Kaikkia te muistelettekin! Mitä kissoja! Minä olen nyt niin
onnellinen, kohta olen niin onnellinen, etten ole koskaan elämässäni
ollut!

ROSLUND (Tarttuen Auraa kädestä). Minä pyydän sinulta anteeksi, Aura,
mitä olen sinulle tehnyt.

AURA: Tekö? Ei teillä mitään anteeksi pyydettävää ole. Ellette te, niin
joku toinen. Samahan se meikäläisille on, kuka. Ettekä te yksin syypää
ole. Yhtä paljon siinä oli minun omaakin syytäni. Itsehän tulin
luoksenne.

ROSLUND: Minä kuulen, että siis olet antanut minulle anteeksi?

AURA: Olen, olen. Aikoja sitte.

ROSLUND: Siis minua hiukan olet rakastanutkin, niinkuin minäkin sinua?

AURA: Ehkä, ehkä en. Kuka sen tietää, mitä se oli minun puoleltani
silloin! Vaan ei se sitä oikeata ollut, kuin nyt.

ROSLUND: Mitä -- nyt?

AURA: Ei, ei, -- ei mitään. Muuten minä vain höpisen. -- Mutta yhtä
minä en ole teille anteeksi antanut koskaan.

ROSLUND: Mitä niin?

AURA: Että minut Ahkiolle naitoitte.

ROSLUND: Sehän oli pakko tehdä -- meidän molempien tähden.

AURA: Ei ollut. Kunpa olisin ymmärtänyt silloin! Kunpa olisin
aavistanut silloin!

ROSLUND: Niin, väärin se taisi olla tehty.

AURA (Pysähtyy yhtäkkiä puheessaan, kuin jotakin tarkasti
kuuntelemaan.) Kuulkaa!

ROSLUND: Mitä niin?

AURA: Menkää pois! Se on hän! Hän tulee jo! Menkää pois!

ROSLUND: Kuka niin? Ketä sinä odotat?

AURA: Hän tulee, Manu. Hän piiloutui tuonne ylisen portaille! Menkää
pois nyt, että hän saa tulla luokseni!

ROSLUND: Mitä sinä nyt turhia hourit?! En minä kuullut mitään.

AURA: On, on, siellä hän on. Minä menen katsomaan. (Menee katsomaan.)

ROSLUND (Hänen jälkeensä, tehden käsillään kummastelevan eleen).
Tämähän on ihan merkillistä!

AURA (Kirkaisee ja juoksee huutaen sisään, piiloutuen Roslundin taakse,
jonka asettaa itsensä ja oven väliin). Ei, ei, se ei ollutkaan hän!
Suojelkaa, suojelkaa!

ROSLUND: Aura hyvä! Mikä ihme sinun nyt on?! Sano!

AURA: Se olikin Reetu! Aukaisin ylisen oven, niin siellä pimeässä
seisoi Reetu Sirkka kuolleena käsivarrellaan. Hän on tullut takaisin!
Hän on tuonut Sirkan tänne. Menkää, ottakaa häneltä Sirkka pois! Sehän
on teidän lapsenne. Menkää, ottakaa! (Sydäntäsärkevällä, pakahtuvalla
äänellä.) Minä en jaksa, minä en jaksa enää.

ROSLUND: Ihanhan sinä olet sairas, lapsi raukka. Koeta nyt hiukkasen
tyyntyä, Aura hyvä! Käy tuohon sohvalle pitkällesi ja pane pää nyyttisi
päälle. (Vie hänet sohvalle.)

AURA: En minä, en. Tähän minä en käy maata, en koskaan, en koskaan.

ROSLUND: No istutaan tässä sitte. Jahka tulee Helena, niin lähetän
hänet lääkäriä noutamaan. Sinähän olet ihan sairas, lapsikulta.

AURA: Enkä ole. Ei tarvitse lääkäriä. Ei tarvitse mitään. Menkää te nyt
pois! Sattuu vielä Manu tulemaan, niin kateeksi käy, kun näkee teidät
tässä minun vieressäni. Sitä minä en tahdo, (Ovelle kolkutetaan.) Siinä
hän on. Enkös sanonut. (Molemmat hypähtävät ylös. Aura menee ovelle
päin.)

PORTIMO (Aukaisee oven).

AURA (Peräytyen). Pastori!

PORTIMO (Tulee sisään). Hyvää päivää! (Kättelee Roslundia ja Auraa.)
Kuulin Auran jo muuttaneen tänne takaisin.

AURA: En, en ole muuttanut. Käymältä vain olen. Lähden heti matkalle.

PORTIMO: No, niin. Pääasia on, että saan Auraa puhutella. -- Insinöörin
kuulin myös olevan täällä, niin että -- -- (Jatkaa kuiskaten
Roslundille ja ottaa kirjeen esille povitaskustaan.)

AURA: Että mitä niin?

ROSLUND: Ei, ei, minä lähden. Minä jätän pastorin Auran kanssa kahden
kesken. (Kättely.) Hyvästi Aura! Aura koettaa nyt olla vain ihan
levollinen. (Menee.)

AURA: Mitä, pastori --?

PORTIMO: Minä sain vast'ikään kirjeen, joka aiheuttaa tämän käyntini
Auran puheilla.

AURA: Minkä kirjeen? Keltä? Manultako?

PORTIMO: Ukko Ahkiolta -- mieheltänne.

AURA: Mitä minulla on hänen kanssaan tekemistä?

PORTIMO: Eiköhän kuitenkin? Hän ilmoittaa tässä, että hän tätä ennen on
ollut niin typerryksissään, ettei ole tietänyt mitä on puhunut, Nyt on
hänelle kuitenkin selvinnyt, että hän on menetellyt väärin, kun näin on
ottanut murhapolton omaksi syykseen. Herramme johtaa ihmisten teot
lopulta kuitenkin aina päivän valoon. Ahkio kieltää -- ja omatuntonsa
vaatimuksesta -- tehneensä ollenkaan murhapolttoa ja peruuttaa
tunnustuksensa.

AURA: Niinkuin kukaan uskoisi, mitä se ukkorähjä hassuttelee? Mitäs se
muuta latelee? Ja ketäs se nyt syyttää?

PORTIMO: Syyttää hän ei suorastaan tahdo ketään omasta puolestaan.

AURA: Siinäpä se!

PORTIMO: Hän sanoo, että kyllä kärsii sen ajan, kunnes asia tulee
oikeudessa esille, ja toivoo, ettei Jumala liian ankarasti tuomitsisi
sitä, joka tuosta teosta havaitaan syylliseksi.

AURA: Helenaa kai se siinä tarkoittaa, ketäs muuta? Kai maar' se siitä
nyt kovin raskaalta tuntuu, että juuri Helena siitä syylliseksi joutuu?

PORTIMO: Minä en tahtoisi oikeastaan heti lisätä Auralle kuormaa
kuorman päälle, mutta Herra näköjään niin vaatii.

AURA: Että mitä sitte vielä?

PORTIMO: On tullut ilmi asianhaaroja, jotka vievät tämän kysymyksen
likemmäksi selvyyttä ja ratkaisua.

AURA: Pastori sanoo vain! Minä en ole vielä kuullut mitään.

PORTIMO: Eikö Auran omatunto todellakaan siis sano mitään, koska Aura
noin julkeasti rohkenee minulle vastata vasten silmiä?

AURA: Minä tässä jo niin kovin hermostun, kun tuolla lailla kidutetaan
ja viivytetään minua, vaikka olisi niin kiire lähtöön.

PORTIMO: Minä en suinkaan tahdo viivytellä omasta puolestani. Tahtooko
Aura sitte kuulla neiti Telsolta itseltään, mitä --

AURA: Lainalta?! Mitä sillä ruojalla vielä olisi minusta sanottavaa?

PORTIMO: Koska Aura todellakin näkyy olevan noin hermostunut, niin
taitaa olla parasta, että minä kerron, mitä hänellä on ollut
ilmaistavana.

AURA: Mitä se minua liikuttaa, pastori? Minä jo sanoin, ettei minulla
ole aikaa. Minun täytyy lähteä. Minä matkustan tänään pois täältä.

VILPPU (Katsoo ovesta sisään).

AURA: Vilppu, tule sisään vain! (Juoksee häntä vastaan.) No, mitä hän
sanoi? Olen jo niin kauan odottanut. Tuleeko hän? Miksei hän jo tullut
kanssasi?

VILPPU: En tavannut.

AURA: Miks'et tavannut? Missäs hän on?

VILPPU: En tiedä.

AURA: Kuinka et tiedä? Mitäs sulle sanottiin?

VILPPU: Manu kuuluu kolme tuntia sitte jo matkustaneen pois.

AURA: Se ei ole totta. Sinä valehtelet, Vilppu.

VILPPU: Sitte ovat muut minulle valehdelleet.

AURA: Yksinkö lähti? Vai Lainan kanssa?

VILPPU: Puodissa näkyi Laina olevan.

AURA: Yksin siis! (Sieppaa nyyttinsä ja aikoo lähteä.) Hyvästi! Minä
lähden myös. Manu odottaa minua! (Juoksee ovelle, jonka survaisee
auki.)

POLIISI (Seisoo eteisessä häntä vastassa). Olkaa niin hyvä! Ei saa
mennä minnekään! (Käännyttää Auran takaisin ja tulee sisään. Helena
tulee hänen jälessään.)

AURA: Miks'ei? Sepä nyt on kumma!

POLIISI: Nimismies on antanut käskyn, ettette saa lähteä ennenkuin hän
on tullut kuulustelulle.

AURA: Vieläkin?! Johan minä olen kaikki sanonut. En minä enää mitään
tiedä. Minun täytyy päästä. Päästäkää! Päästäkää! (Aikoo taas tunkeutua
ulos.)

POLIISI (Sulkien tien). Ei se käy päinsä.

PORTIMO: Auran on parasta pysyä alallaan nyt vain. -- Minä jo yritin
sanoa Auralle, että on tullut ilmi uusia asianhaaroja, jotka ovat kovin
raskauttavia Auralle -- entisten lisäksi.

AURA: Mitkä? Nekö Lainan jutut? Kyllä minä sille vielä ne valheet
näytän, jahka hänet tapaan.

PORTIMO: Aura kuuntelee minua nyt ensin! Aurahan lähetti noin tuntia
ennen tulipaloa pikku Lemmin ostamaan osuuskaupasta litran lamppuöljyä,
eikö niin?

AURA (Kalpenee ja mykistyy, horjuu ja peräytyy uuniin päin, johon
yrittää nojata, eikä saa vastatuksi mitään, vaan tuijottaa Portimoon).

PORTIMO: Eikö niin? Eikö niin? Tunnustaahan Aura sen?

AURA (Kuiskaten). Kuka sen on sanonut? Kuka sen on sanonut?

PORTIMO: Onhan se totta?

AURA: Ei, ei, ei, ei, se ei ole totta, se ei ole totta.

PORTIMO: Aura hyvä! Pikku Lempi ei osaa vielä valehdella. Ja neiti
Telso voi todistaa, mihin aikaan Lempi on käynyt, Auran pyynnöstä,
tulipalopäivänä ostamassa paloöljyä.

HELENA: Sitä paitsi löytyi se pullo, jonka Laina tunsi nimilapusta
samaksi, jolla Lempi oli käynyt sitä öljyä hakemassa, siltä kohtaa
rannasta, missä Aura oli tulipalon alkaessa vaatteita viruttamassa:
oli, näenmä, jäänyt epähuomiossa virtaan heittämättä.

AURA (Nyyhkyttäen, tukahtuen). Ei, ei, ei, ei, ei, ei!!!

PORTIMO: Mitä hyötyä siitä on enää, että noin kieltää vastoin selviä
todisteita?! Vaan mitäpä minä kyselen! (Ikkunaan vilkaisten.) Tuossa
näkyy nimismies jo pihalla olevan isännöitsijän kanssa tänne tulossa.

HELENA (Kääntyen, käsiään hykertäen, vuoroon poliisin, vuoroon Vilpun
puoleen ja kuiskaten). Enkös minä sanonut, enkös minä sanonut? Vapaaksi
se Reetu-ukko pääsee.

PORTIMO: Sydämessään on Aura jo tunnustanut tekonsa, minä sen näen.
Tunnustaahan Aura sen nyt julkisestikin, lähinnä lain ja järjestyksen
valvojalle?

AURA (Joka koko ajan on seisonut kuin kivettynyt, itkuaan
pidättäen, alkaa yhä kovemmin nyyhkyttää ja itkeä. Itkun
seasta kohoaa kuiskeesta yhä kovemmaksi huudoksi sana):
"Tu-hu-hu-hu-hun-nus-nus-nus-tan-tan-tan -- -- --" (ja hän
vaipuu suulleen sohvalle.)

    Esirippu.

Loppu.








End of the Project Gutenberg EBook of Aura, by Martti Wuori

*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AURA ***

***** This file should be named 49752-8.txt or 49752-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
        http://www.gutenberg.org/4/9/7/5/49752/

Produced by Tapio Riikonen

Updated editions will replace the previous one--the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
specific permission. If you do not charge anything for copies of this
eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
performances and research. They may be modified and printed and given
away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
Gutenberg-tm electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
1.E.8.

1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country outside the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
  most other parts of the world at no cost and with almost no
  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
  United States, you'll have to check the laws of the country where you
  are located before using this ebook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
provided that

* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
  within 60 days following each date on which you prepare (or are
  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
  Literary Archive Foundation."

* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
  License. You must require such a user to return or destroy all
  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
  works.

* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
  receipt of the work.

* You comply with all other terms of this agreement for free
  distribution of Project Gutenberg-tm works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state's laws.

The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
volunteers and employees are scattered throughout numerous
locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
date contact information can be found at the Foundation's web site and
official page at www.gutenberg.org/contact

For additional contact information:

    Dr. Gregory B. Newby
    Chief Executive and Director
    gbnewby@pglaf.org

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
state visit www.gutenberg.org/donate

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our Web site which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org

This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.